Valitse sivu

Suomen Kameraseurojen liiton hallitus päätti kokouksessaan 13.9.2025 keskeyttää luontobiennaalin kuvien keräämisen ja osallistua pohjoismaisten liittojen boikottiin luontobiennaalin sääntöjen vuoksi.

FIAP ja PSA ovat harmonisoineet näyttelysääntöjään usean vuoden ajan. Uudet, vuoden vaihteessa voimaan tulleet luontokuvasarjojen säännöt kieltävät eläinten houkuttelun kuvattaviksi ruoan, äänten tai valon avulla. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa pohjoismaissa voidaan kuvata ainoastaan petolintuja – ja niitäkin rajoitetusti. Lisäksi osallistuvat kansalliset liitot on velvoitettu keräämään todistusaineistoa osallistuvien kuvien sääntöjenmukaisuudesta. On selvää, että tilanne, jossa vaaditaan sääntöjen noudattamista ilman mahdollisuutta niiden valvontaan, on kestämätön.

Olemme yhdessä pohjoismaisten liittojen FIAP-yhteyshenkilöiden kanssa toimittaneet tuloksetta kirjelmän FIAPille sääntömuutoksista hyvissä ajoin. Asiasta on lisäksi käyty henkilökohtaisia keskusteluja sekä FIAPin ja PSAn päättäjien että suomalaisten valokuvaajien kanssa.

Pahoittelemme tilanteesta aiheutunutta ylimääräistä työtä. Ajamme pohjoismaisten valokuvaajien etua ja toivomme tilanteen korjaantuvan mahdollisimman nopeasti.

Ystävällisin terveisin
Petteri Mussalo
SKsL:n puheenjohtaja, kansainvälisten asioiden yhteyshenkilö
petteri.mussalo(at)sksl.fi

Katso, mitä Biennaalit ovat=>