Minidokkareita kaupungista –videokurssilla tehdään muutaman minuutin pituisia videoita pääkaupunkiseudulta, sen kaduilta ja lähiöistä. Kurssin vetää elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo, joka perehdyttää kurssilaiset innostavasti videoiden tekemisen saloihin. Kurssin pääpaino on tarinan kertomisessa. Miten kerrotaan tarina kiinnostavasti ja miten editoida video sellaiseksi, että se tempaa mukaansa.
Minidokkari kaupungista voi olla lähes mitä tahansa. Se voi olla esimerkiksi jonkun rakennuksen tai puun tarina tai se voi liittyä kurssilaisen henkilökohtaiseen kokemukseen ja muistoon jostain pääkaupunkiseudun asuinalueesta. Videoissa voi yhdistää valokuvaa ja videota.
Videot voi kuvata joko järjestelmäkameralla tai kännykällä ja editoida joko oman tietokoneen editointiohjelmalla tai älypuhelimen editointisovelluksella.
Kurssin tavoitteena on, että jokainen osallistuja osaa kurssin jälkeen tarinan kerronnan ja editoinnin perusteet.
Tervetuloa mukaan kertomaan oma kaupunkitarinasi!
OPETTAJA
Elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo
Kaisa Rastimo on palkittu elokuvaohjaaja, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Helvi Hämäläisen romaaniin perustuva Säädyllinen murhenäytelmä sekä rakastettu lastenelokuvaklassikko Heinähattu ja Vilttitossu vuodelta 2002 sekä pienestä tytöstä ja suuresta koirasta kertova Myrsky.