SKsL:n uudet kunniajäsenet

Jussi Aalto ja Leena-Maija Lindqvist

SKsL:n hallitus kutsui Suomen Kameraseurojen Liiton kunniajäseniksi Jussi Aallon ja Leena-Maija Lindqvistin. ”Tällä huomionosoituksella palkitaan molempien pitkäaikainen ja merkittävä työ kameraseuratoiminnassa” sanoi SKsL:n puheenjohtaja Jukka Kosonen sunnuntaina Kouvolassa liiton kevätkokouksessa.

Jussi Aalto SKsL:n kunniajäsen nro 9
Jussi Aalto on helsinkiläinen valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja, joka tunnetaan parhaiten muotokuvistaan. Hän toimi helsinkiläisen Kameraseura ry:n puheenjohtajana vuosina 2002–2006 ja 2019. Vuosina 1978 ja 1985 Aalto sai valokuvataiteen valtionpalkinnon. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke.

Aalto on pitänyt useita valokuvanäyttelyitä Helsingissä ja eri puolilla Suomea sekä muutaman myös ulkomailla. Aalto on tehnyt seitsemän kirjaa. Hän toimi 1969–1970 Kamera-lehden toimitussihteerinä.

Leena-Maija Lindqvist SKsL:n kunniajäsen nro 10
Maija-Leena Lindqvist vastasi pitkään liiton kansainvälisistä yhteyksistä ja innosti toiminnallaan monia uusia harrastajia tarjoamaan kuviaan kansainvälisiin ja liiton näyttelyihin sekä tavoittelemaan valokuvaajan kansainvälisiä arvonimiä. Liiton some-kanavissa hän on edelleen aktiivinen näyttelyihin liittyvän tiedon tarjoaja.

Vilkas vuosinäyttelyn avajais- ja juhlaviikonloppu

Museokeskus Poikilon avajaisisten ennätysyleisö sai pitkästä aikaa tavata toisiaan kasvotusten. Kaikkiaan 190 henkilöä oli mukana ja tunnelma sen mukainen. Ohjelmassa oli kunniakirjoja, vuosinäyttelyn parhaiden palkitsemista ja arvonimien jakamista ja tietysti kohotettiin maljat 90 vuotiaalle SKsL:lle ja 70 vuotiaalle Kouvolan Kameraseuralle.

Vuoden Kuvaaja Paula Tavasti ja Vuoden Nuori Kuvaaja Teija Järvenpää saivat isot pystit kotiin vietäviksi. Loimaan Kamerat ry julistettiin Vuoden Kameraseuraksi.

Katso vuosinäyttelyn 2022 digikuvat ja uppoudu hetkeksi avajaisten ja iltajuhlan tunnelmaan tästä=>

Bookmark the permalink.

Comments are closed.