Toimintakertomus vuodesta 2014
I YLEISTÄ
Kulunut vuosi oli Suomen Kameraseurojen Liiton 83. toimintavuosi.
Liiton toiminnasta ovat vastanneet toiminnanjohtaja, sekä hallituksen jäsenet kukin omilla vastuualueillaan.
II VARSINAINEN TOIMINTA
1.Koulutus ja kurssit
Suomen Kameraseurojen Liiton perinteinen kesäkurssi pidettiin Joutsenon
opistolla 28.07.-01.08.2014 Kurssi oli samalla osa 42. Joutsenon Taidekesä
-tapahtumaa, ja sille osallistui yhdeksän henkilöä eri puolilta Suomea.
Kurssilla käytiin monipuolisesti läpi valokuvauksen eri osa-alueita,
.Kurssin kouluttajina toimivat Ari Nakari, Kirmo Wilén ja Tommi Kähärä sekä liiton edustajana Raimo Korpela.
Liiton kursseista tiedotettiin pääsääntöisesti Kamera-lehdessä, liiton omilla kotisivuilla ja jäsenkirjeissä. Alueellinen kurssitoiminta jatkui eri puolilla Suomea. Liiton järjestämää ja tukemaa koulutusta on ollut tarjolla kaikkiaan 138 päivää:
Aluekurssit Hyvinkäällä:
5.10. Lightroomin perusteet I, 16 osallistujaa
18.-19.10. Studiokuvaus, 6 osallistujaa
25.-26.10. Raw-kuvaus ja kuvankäsittelyn perusteet I, 7 osallistujaa
1.-2.11. Valomaalaus, 5 osallistujaa
5.10. Lightroomin perusteet II, 16 osallistujaa
29.-30.11. Raw-kuvaus ja kuvankäsittelyn perusteet II, 2 osallistujaa
Aluekurssit Tampereella:
MV-vedostuskurssi, Pekka Pakula, 8 osallistujaa
Digikuvaus, peruskurssi, Juha Jokinen, 10 osallistujaa
Lightroom-peruskurssi, Juha Jokinen, 14 osallistujaa
Studiokuvauskurssi, Jari Ahola, 12 osallistujaa
Photoshop-lurssi, Sami Reiminen, 12 osallistujaa
MV-vedostuskurssi, Pekka Pakula, 8 osallistujaa
MV-viikonloppukurssi, Olli Jaakkola, 6 osallistujaa
Digikuvaus perus-ja jatkokurssi, Juha Jokinen, 12 osallistujaa
Lightroon 1-2, Juha Jokinen, 14 osallistujaa
Pikkusalamakurssi Raumalla, kouluttaja Harri Sivola, 6-7.9.2014, osallistujia 12.
Studiokuvauksen perusteet Tornio,22-23.2.2014 Juhani Fräki
Kuopion Kameraseura ry:n järjestämät koulutukset:
Digijärjestelmäkamera-tutuksi koulutus, 27 osallistujaa
Valokuvan sommittelukurssi, kouluttaja Ulla Kudjoi, 30 osallistujaa
Studiovalaisu-kurssi ( neljä kurssia), 40 osallistujaa
VVI-ProWay kurssit:
Studiokuvauksen peruskurssi 25-26.10.2014, Petri Heinonen, 6 osallistujaa
Lisää valoa henkilökuviin 29-30.11.2014, Tiina Puputti, 8 osallistujaa
Helsingin Kameraseura ry:n kurssit 2014 | ||||
Kurssi | Ajankohta | Opettaja | Osallistujat | |
Digikuvauksen alkeet | 18.–19.1. | Havumäki | 9 | |
Lightroom | 25.–26.1. | Rantalainen | 12 | |
Tulostuksen perehdytys | 29.1. | Väisänen | 6 | |
Studiovalaisun perusteet | 8.–9.2. | Väisänen | 8 | |
Tulostuksen perusteet | 15.–16.2. | Väisänen | 8 | |
Henkilökuvauksen perusteet | 22.–23.2. | Nurminen | 6 | |
Valokuvauksen perusteet | 1.–2.3. | Heikkinen | 6 | |
Maisemakuvauksen perusteet | 14.–16.3. | Rantalainen | 9 | |
Fine Art –tulostus | 22.–23.3. | Väisänen | 8 | |
Valokuvan arviointi | 12.–13.4. | Söderlund | 8 | |
Katukuvauskurssi | 26.–27.4. | Antikainen | 8 | |
Lightroom | 3.–4.5. | Rantalainen | 11 | |
Värikurssi | 24.–25.5. | Koski | 8 | |
Käsisalamakurssi | 8.6. | Havumäki | 13 | |
Valokuvauksen peruskurssi Kroatiassa | 7.-14.6. | Vivolin | 32 | |
Lightroom | 23.-24.8. | Rantalainen | 7 | |
Valokuvaus I – tekniikka, iltakurssi | 28.8.-25.9. | Havumäki | 12 | |
Valokuvaus I – tekniikka, viikonloppukurssi | 29.8.-6.9. | Havumäki | 9 | |
Kontaktikuvauskurssi | 14.10. | Puusa | 10 | |
Arjen dokumentointi | 15.9.-6.10. | Suominen | 5 | |
Käsisalamakurssi | 21.9. | Havumäki | 7 | |
Miljöömuotokuvaus | 20.9. | Forsgård | 9 | |
Valokuvaus II – ilmaisu, iltakurssi | 2.-30.10. | Nissinen | 12 | |
STUDIO I – perusteet | 4.-5.10. | Havumäki | 8 | |
Exposure blending ja HDR | 10.-11.10. | Rantalainen | 8 | |
STUDIO II – henkilökuvaus | 12.10. | Heikkinen | 12 | |
STUDIO III – tuotekuvaus | 31.10.-1.11. | Turunen | 8 | |
Valokuvaus III – tekniikka, iltakurssi | 6.11.-4.12. | Havumäki | 12 | |
Valokuvaus IV – ilmaisu, viikonloppu | 14.-29.11 | Nissinen | 12 | |
Valokuvaus IV – ilmaisu, iltakurssi | 11.12.2014-29.1.2015 | Nissinen | 12 | |
STUDIO IV muotikuvaus | 12.-13.12. | Turunen | 8 | |
Kursseja yhteensä 31 | Osallistujia | 303 |
2. Järjestötoiminta
Toimihenkilöt ovat avustaneet seuroja erilaisissa yhdistystoiminnan kysymyksissä. Jatkettiin ”ministerit kentällä” kiertuetta, minkä aikana hallituksen jäsenet ovat tehneet kameraseuravierailuja. Finnfoto ry:n jäsenjärjestönä on oltu yhteydessä muihin valokuvausalan järjestöihin. Kansainvälinen toiminta on ilmentynyt Fédération Internationale de l’Art Photographiquen (FIAP) ja Photographic Society of American (PSA) jäsentoimintana. Lisäksi jäsenistölle on markkinoitu kansainvälisen valokuvausharrastajien järjestön United Photographers´ Internationalin (UPI) jäsenyyttä.
3. Näyttelytoiminta ja liiton arvonimet
. Vuosinäyttelyn 2014 järjesti Kuopion Kameraseura ry Vuoden kuvaajaksi valittiin Sami Heiniö Laajasalon Valokuvaajat ry. Vuoden Nuoreksi kuvaajaksi valittiin Lassi Puhtimäki Forssan Seudun Kamerat ry ja näyttelyn menestynein seura oli Saimaan Kameraseura ry Näyttelytuomareina toimivat Ilkka Niskanen MFIAP, SKsLE,Olli Westman ja Jukka Kosonen AFIAP Näyttely oli esillä 26.4.-11.5.2014 VB-valokuvakeskuksessa Kuopiossa- Näyttelyyn tarjottiin 2240 teosta 200 kuvaajalta, hyväksymisprosentti oli 21.
Teemanäyttelyn 2014 järjesti Lips ry, teemana Kivi , Näyttely oli esillä 18.-26.10.2014 Ylämaa-talolla.
Näyttelyn menestynein kameraseura oli Turun Kamerat ry Näyttelytuomareina toimivat Veijo Kantele EFIAP, Jukka Kosonen AFIAP ja Hannu Heinonen. Näyttelyyn tarjottiin 1280 teosta 150 kuvaajalta, hyväksymisprosentti oli 19. Menestyneen näyttelytoiminnan perusteella SKsL:n arvonimiä myönnettiin seuraaville henkilöille: SKsLE:Paukku Raimo(6.), Haimi Ari (7.), Niemi Matti J (8.), Pietilä Kari O (9.),Harju Heimo (10) SKsLSM: Kosonen Tatu, Joutjärvi Tommi, Lähtinen Timo, SKsLM: Ahvenharju Juha, Asikainen Leena, Eskelinen Jouko, Heiniö Sami, Mäntykangas Jarmo, Tyyskä Jarmo, Tolvanen Kirsti, Salminen Pekka, Kontto Sami, Karjalainen Tapio, Tuominen Lassi 5. SKsL:n viides digitaalinen seuracup FIAP järjesti vuonna 2014 jo yhdeksännen seuracupin ja SKsL halusi toisaalta madaltaa suomalaisseurojen osanottoa FIAP:n seuracupiin että toisaalta tuoda vuosi- ja teemanäyttelyjen rinnalle lisää mahdollisuuksia kerätä pisteitä liiton omia arvonimiä varten.
|
||||
4. Nuorisotoiminta | ||||
Maaliskuussa Nuoret valokuvaajat osallistui Kuva & Kamera -messuille ja veti puoleensa runsaasti huomiota järjestämillään workshopeilla ja luennoilla. Kesällä järjestettiin yhden viikon leirin sijasta kaksi NVK Weekend -leiriviikonloppua, josta ensimmäinen pidettiin Tampereella elokuussa ja toinen Helsingissä syyskuussa. Vetäjinä toimivat Esa Rosqvist, Pauli Riikonen, Sakari Mäkelä ja Samuel Glassar. Esa ja Samuel vierailivat lokakuussa Tanskassa Aarhus Independent Pixels -valokuvatapahtumassa tutustumassa paikalliseen nuorten valokuvauskulttuuriin ja luomassa kontakteja paikallisten seurojen nuorisotyöhön.
Nuoret valokuvaajat -facebook-yhteisön ja www.nuoretvalokuvaajat.fi -sivuston ylläpitämistä on jatkettu ja kannustettu kameraseuroja yhteistyöhön. Nuoret valokuvaajat -sivuston ylläpitäjäksi on liittynyt vaasalainen valokuvaaja Samuel Glassar. Viikon kuva -kilpailua on jatkettu ja se on säilyttänyt suosionsa nuorten keskuudessa. Lisäksi vieraskirjoittajia on otettu mukaan Nuorten valokuvaajien artikkeleiden kirjoittamista varten.
Anoimme ja saimme lisäksi Finnfotolta apurahaa Nuoret valokuvaajat -yhteisön kehittämistä varten.
- Kansainvälinen toiminta
Liitto on jäsenenä FIAP:ssa ja PSA:ssa. Liitto on tukenut ja informoinut myös UPI:n toiminnasta , joka on vuonna 2007 perustettu järjestö valokuvaajien interaktiivista yhteydenpitoa varten.
Kansainvälinen toiminta oli vilkasta vuonna 2014. FIAPin arvonimiä myönnettiin suomalaisten kameraseurojen jäsenille yhtensä 25 kappaletta. Liitteenä 1 on luettelo Suomeen vuonna 2014 myönnetyistä FIAP arvonimistä. FIAP yhteyshenkilömme osallistui kerran kahdessa vuodessa järjestettävään FIAPin yleiskokoukseen, joka oli Turkissa. Pekka Salminen osallistui Ruotsin
kameraseurojen keskusliiton vuosikokoukseen.
Turkkilaisten UPI –kuvaajien näyttely pidettiin Helsingin Kameraseura ry:n tiloissa syyskuussa 2014 ja siinä oli mukana 63 hienoa teosta.
Huhtikuussa 2014 Suomesta osallistui 25 kuvaajaa West Cumbrian kameraseuran kutsumana hienolle kuvausmatkalle Englannin järvialueelle. Tapahtuman yhteydessä järjestetyn valokuvauskilpailun voitti West Cumbria seuran jäsenet.
Näyttävin ponnistus vuoden 2014 aikana oli 6th Finland International Digital Circuit, jonka Suomen Kameraseurojen Liitto järjesti yhteistyössä Vantaan Fotokerho ry:n, Hyvinkään Kameraseura ry:n, Lips ry:n, Kameraseura Mielikuva ry:n ja Vihdin Kameraseuran kanssa. Circuitin presidentti oli Reino Havumäki, sihteeri Eero Kukkonen ja rahastonhoitaja Kari Tolonen. Finland Circuitiin 625 valokuvaajaa 59 eri maasta tarjosi yhteensä 6367 kuvaa. Näyttelyssä oli kolme sarjaa: General Monochrome (EID), General Colour (CPID) ja Photo Travel (PTD).
Seuracup 2014 tulokset
Tänä vuonna osallistui 21 kameraseuraa 420 kuvalla. Näyttelyyn hyväksyttiin 102 kuvaa (24%) + Seuracupin voittaneen seuran kaikki kuvat.
Seuracupin voitti Kameraseura Mielikuva (Vision) Ylöjärveltä 10 hyväksytyllä kuvalla, toisena oli Turun kameraseura 9 hyväksytyllä kuvalla.
Tuomareina toimivat eminenssikuvaajat eli Suomen Kameraseurojen Liiton korkeimman arvonimen saaneet kuvaajat: Veikko Wallström SKsLE, EFIAP/s, MPSA, APSA, Eero Venhola SKsLE, EFIAP, Kari Tolonen SKsLE, AFIAP
Lisäksi osallistuimme näillä 21 kameraseuran kokoelmalla + Kameraseura Helsingistä kansainväliseen 9. FIAP Clubs´World Cupiin. Suomalaisista seuroista parhaten FIAPin Worl Cupissa menestyi parhaiten Kameraseura Ry ollen 58. Kaikkiaan mukana oli 164 seuraa eri puolilta maailmaa.
Facebook ryhmän FIAP kisailijat -toiminta oli aktiivista ja siinä on 278 jäsentä.
.
- Julkaisu- ja tiedotustoiminta
Liiton tiedotusta hoidettiin omien kotisivujen ja Kamera-lehdessä julkaistun palstan avulla. Järjestön toimintaa, erityisesti vuosi- ja teemanäyttelyitä, on esitelty sekä valtakunnallisissa että paikallisissa lehdissä ja radioissa eri puolilla maata. SKsL:n näyttelyiden avajaisten yhteydessä järjestettiin myös tiedotustilaisuuksia. Tiedotuksessa on lisäksi ollut käytössä liitosta kertova yleisesite.
Yhteydenpito jäsenseuroihin hoidettiin lähettämällä seurojen yhteyshenkilöille jäsenkirjeitä. Ajankohtaisissa jäsenasioissa tiedotettiin lisäksi säännöllisesti sähköpostin kautta. Vuoden lopussa listalle kuuluivat kaikki jäsenseurat. Hallituksella oli käytössään oma sähköpostilistansa.
Julkaisutoiminta kytkeytyi liiton alaisuudessa ja suojeluksessa tapahtuvaan näyttelytoimintaan. Kuopion Kameraseura ry julkaisi oman näyttelyluettelon vuosinäyttelystä ja teemanäyttelyn luettelon toteutti Lappeenranta International Society ry. Luettelot jaettiin kaikille näyttelyihin kuviaan tarjonneille, ja niitä oli jaossa myös näyttelypaikoilla. SKsL julkaisi näyttelyluettelon kansainvälisten digitaalikuvien kiertonäyttelystä (6th Finland Digital Circuit).
- Tarvikevälitys
Liiton tarvikevälityksen kautta on myyty näyttelyluetteloita ja ansiomerkkejä.
- Kotisivu- ja sähköpostipalvelin
Liiton käytössä oli oma vuokrapalvelin, jossa ajettuja palveluita olivat mm. liiton omat kotisivu- ja sähköpostipalvelut nimipalveluineen, sekä jäsenpalveluportaali Vitka.
Liitolla oli käytössään oma verkkotunnus sksl.fi.
III TALOUDELLINEN TOIMINTA
Jäsenmaksu oli kahdeksan (8) euroa / henkilöjäsen, minimijäsenmaksun ollessa 80 €.
Kevätkokous myönsi maksuvapautuksen Teekkarikamerat ry:lle.
Kannatusjäsenmaksu oli 200 €.
Opetusministeriö myönsi toiminta-avustusta 11 000 € ja nuorisoavustusta 4000 €.
Finnfoto myönsi toiminta-avustusta 4000 €, nuorisoavustusta 3000 € sekä järjestöapurahaa 10 000 €.
Tilinpäätös osoittaa tilikauden tulokseksi +2723,21 €
IV YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA
Oman keskusliiton Finnfoton ohella ylläpidettiin yhteyksiä Suomen Valokuvaajien Liittoon, Suomen valokuvataiteen museoon ja Suomen Fotokaupan Liittoon. Kansainväliset yhteydet toteutuivat FIAP:n, PSA:n ja UPI:n kautta.
V HALLINTO JA KOKOUKSET
- Sääntömääräiset kokoukset
Liiton kevätkokous pidettiin Kuopiossa (edustettuina 18 jäsenseuraa) ja syyskokous Ylämaalla (edustettuina 13 jäsenseuraa).
- Liiton hallitus ja hallinnolliset työryhmät
Hallituksen puheenjohtajana toimi Reino Havumäki ja varapuheenjohtajana Tapio Karjalainen (myös kv.vastaava). Sihteerin ja taloudenhoitajan tehtävät on hoitanut liiton toiminnanjohtaja Kari Tolonen.
Hallituksen muut varsinaiset jäsenet olivat Tatu Kosonen (tietojärjestelmävastaava), Pekka Salminen (koulutusvastaava), Sakari Mäkelä (nuorisovastaava), Yki Hytönen ( tiedotus- ja kotisivuvastaava), Jukka Kosonen (näyttelyvastaava) ja Eero Kukkonen (circuit-ja seuracup-vastaava)
Hallituksen alaisuudessa toimi työryhmiä (kansainvälinen toiminta, nuoriso, koulutus ja tiedotus), jotka saivat oikeuden laajentaa itseään myös hallituksen ulkopuolelta. Vastuu päätöksistä oli silti hallituksella.
Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä viisi kertaa.
- Toiminnantarkastajat
Toiminnantarkastajina toimivat varatuomarit Arto Heikkilä ja Heikki Kymäläinen, sekä varalla Raimo Ahonen ja Raimo Raassina.
VI JÄSENISTÖ JA JÄSENYYDET
- Jäsenistö
Jäsenseuroja liitolla oli 98 kpl, joissa jäseniä vuoden lopussa 4837 jäsentä .
- Jäsenyydet
Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen jäsenenä oli Kari Tolonen, varalla Reino Havumäki. Kopiosto-stipenditoimikunnan jäsenenä oli Reino Havumäki.
VII HUOMIONOSOITUKSET
- Hopeinen ansiomerkki
Koski Marjo, Luotola Matti, Fagerholm Torbjörn, Leppänen Janne, Naakka Risto, Pikarinen Seppo, Tykkyläinen Kauko, Virtanen Sirpa, Rouvinen Maija, Saarenheimo Tapio, Turunen Kalle, Virtanen Erkki, Keski-Petäjä Asko, Luostarinen Hannu, Ikonen Esko, Nieminen Arto,
- Järjestötoiminnan kultainen ansiomerkki: Koivunen Aarno, Sairanen Mikko, Partanen Kari
- Liiton viiri Kuopion Kameraseura ja Lips ry.
- Vuoden kameraseura
Vuoden kameraseuraksi valittiin Kuopion Kameraseura ry.
LIITTEET
Seuracup 2014 tulokset
Tänä vuonna osallistui 21 kameraseuraa 420 kuvalla.
Näyttelyyn hyväksyttiin 102 kuvaa eli 24 %.
Tuomaristo:
Veikko Wallström SKsLE, EFIAP/s, MPSA, APSA
Eero Venhola SKsLE, EFIAP
Kari Tolonen SKsLE, AFIAP
Seuracupin voitti
Kameraseura Mielikuva (Vision) Ylöjärveltä 10 hyväksytyllä kuvalla
Kunniakirjan saivat:
Damsten Petri AFIAP Men Kuopion Kameraseura
Lintilä Aaro Excuse me Kannuksen kamerakerho
Pajala Vesa SKsLM Sad Kannuksen Kamerakerho
Pajala Vesa SKsLM Blue and White Kannuksen Kamerakerho
Kokkonen Ilkka Enjoy life! Siilinjärven Kamerat
Salminen Pekka EFIAP Week 37 Hyvinkään kameraseura
Kihlberg Tapio AFIAP Egret in the Blue Sky Vantaan Fotokerho
Mielikuva Kameraseura Vision
Keränen Kauko EFIAP/b Hanne
Valkila Ilkka EFIAP Elina on the beach 1
Putti Elisa EFIAP Follow the leader
Keränen Kauko EFIAP/b Wife´s problem”
Keränen Kauko EFIAP/b Cleaning time
Pitkälahti Tuula AFIAP Fountain of Youth pain
Putti Elisa EFIAP Dream girl
Valkila Ilkka EFIAP Like a prayer
Sauramo Riitta EFIAP The look
Mustonen Eetu EFIAP Clown
Santaholma Aili Pihla
Mustonen Eetu EFIAP White girl
Lehtonen Anita AFIAP Fairytale
Rekimies Aila EFIAP Lovely Inka
Aaltonen Soili EFIAP Peruvian girl
Sauramo Riitta EFIAP Love in Venice
Sauramo Riitta EFIAP Week 36″
Sinisalo Marjatta EFIAP British twins at the cathedral
Pitkälahti Pentti EFIAP Busker
Santaholma Aili Now Eye wash
Näyttelyyn hyväksytyt kuvat:
Hyvinkää Kameraseura
Saarinen Timo The look
Salminen Pekka EFIAP Anne in blue
Salminen Pekka EFIAP Week 37
Kannuksen Kamerakerho
Kivelä Päivi Tar Smokers
Lintilä Aaro Excuse me
Pajala Vesa SKsLM Blue and White
Pajala Vesa SKsLM Sad
Rintamäki Minna To aim of morning milking
Kouvola Kameraseura
Rautio Heikki Hagia Sofia
Hovilainen Reijo The Little Hand
Nieminen Raimo Green Frog
Asikainen Leena The Sight up
Asikainen Leena Coming Up
KS-74 Kameraseura
Teerikorpi Markku AFIAP Look
Saarinen Anna-Stiina Were we on the road together
Poutanen Juha July morning
Sadeharju Marjut I see it, do you
Kuopion Kameraseura
Malik Asad Nordic Nights
Palmunen Jan-Peter Bed Time Story
Palmunen Jan-Peter Vintage Rebel
Pöyliö Mika Abandoned
Damstén Petri AFIAP Men
Damstén Petri AFIAP The Individual
Navarro Victor Carrasco The Rocks Lead You To The Darkless Night
Loviisan Kameraseura
Taberman Tarja AFIAP Sisters
Seppälä Antti AFIAP Girl and cat
Haimi Ari EFIAP Meet the past
Haimi Ari EFIAP Stoneface
Arola Heikki AFIAP Little bunting
Merenheimo Juha AFIAP Take off
Olarin Kamerat
Sipi Pentti Step
Ylä-Rautio Risto AFIAP archipelago winter_1
Ylä-Rautio Risto AFIAP Northern day_1
Venna Yrjö AFIAP Peeping Boys
Oulaisten kameraseura
Arkila Pertti Toward the stars
Tyyskä Jarmo Yesterday´s shadows
Tyyskä Jarmo Melancholy
Tyyskä Jarmo Snow Wash
Kurki Olavi Sitting order
Hietaharju Anssi Encounter
Pieksämäen Kameraseura
Kannelsuo Eija In between
Hynninen Seppo EFIAP Autumn river
Kannelsuo Eija Girls on film
Hynninen Seppo EFIAP Island
Rauman Kameraseura
Poimio Tiina Young Love
Puputti Veli Am I Hiding
Takkinen Arto In The Hiding
Vapanen Mikko Lighthead
Vähä-Ettala Marjukka AFIAP Getting Fresh
Vähä-Ettala Marjukka AFIAP Hurry In Snowingtime
Vähä-Ettala Marjukka AFIAP Little Lady
Saimaa Kameraseura
Joutjärvi Mari AFIAP Brand New World
Eronen Heini Country Girls
Himmanen Tuomo Drop
Kosonen Jukka AFIAP Birches
Joutjärvi Tommi EFIAP This Little Piggy Went Wee
Siilinjärven Kamerat
Kokkonen Ilkka The Battle of Bears
Voutilainen Janne No more golf
Ulvinen Janne 24+3
Pelkonen Tero Early snow
Ikonen Jorma Flying free
Kokkonen Ilkka Enjoy life!
Markkanen Ilkka Hungry Hurrier
Tampere Kameraseura
Aaltonen Ilkka Summertime Blues
Kaakinen Janne Polkka Pondering
Sipilä Sami Touching The Earth 2
Tornion Kameraseura
Kohonen Antti Angels
Törmänen Jenina The last of the evening
Eskelinen Jouko EFIAP Secrets
Niskasaari Matti Honey collection
Leskinen Risto Lighthouse in Bretagne
Kemppainen Seppo Bears
Turun Kamerat
Seppänen Jouko Cat’s Eye”
Laiho Kari Apollos
Lehtonen Kauko EFIAP Silent Street
Laineenkare Marjatta In the Forest
Airismeri Marko End of the Day
Airismeri Marko Freedom
Airismeri Marko Red
Jokela Visa An Angel
Jokela Visa Memories
Vantaa Kamerakerho
Järvinen Raimo Kerava river
Kihlberg Tapio AFIAP Egret in the Blue Sky
Kihlberg Tapio AFIAP Winter Laplandish Road 1
Kuronen Vili EFIAP/b Golden Park in Berlin
Vihdin Kameraseura
Ahvenharju Juha AFIAP Hunter
Kedrin Markku AFIAP Speedy Girl
Karjalainen Tapio EFIAP Rush
Ylivieskan Kameraseura
Heikkilä Mari Raindrops
Päivärinta Marita Hello! Kitty
Päivärinta Marita Reflector
Kallio Vilho Young married couple
Myönnetyt FIAP arvonimet
EFIAP/s (Excellence FIAP Silver): Jouko Taukojärvi E-S14/31
EFIAP/b (Excellence FIAP Bronze): Kauko Keränen E-B14/76, Seppo Rintala E-B14/77, Juhani Valtola E-B14/78
EFIAP (Excellence FIAP): Marjatta Sinisalo E14/103, Jouko Eskelinen E14/104, Kristian Frantz E14/105, Veijo Kantele E14/106, Tapio Karjalainen E14/107, Sami Kontto E14/108, Kauko Lehtonen E14/109, Sami Lommi E14/110, Jussi Talvitie E14/111
AFIAP (Artiste FIAP):Timo Ahonpää A14/208, Heikki Arola A14/209, Tapio Autelo A14/210, Petri Damsten A14/211, Kai Hypen A14/212, Pentti Mansukoski A14/213, Timo Vaahtera A14/214, Tuula Pitkälahti A14/215, Arja Salo A14/216, Sanna Svennblad A14/217, Tarja Taberman A14/218, Marjukka Vähä-Ettala A14/219