I YLEISTÄ
Suomen Kameraseurojen Liitto on ollut näkyvästi esillä maailmalla. Liiton toiminnasta ovat vastanneet toiminnanjohtaja, sekä hallituksen jäsenet kukin omilla vastuualueillaan.
Kulunut vuosi oli Suomen Kameraseurojen Liiton 78. toimintavuosi.
II VARSINAINEN TOIMINTA
1. Koulutus ja kurssit
Liiton kursseista tiedotettiin pääsääntöisesti Kamera-lehdessä, liiton omilla kotisivuilla ja jäsenkirjeissä. Alueellinen kurssitoiminta jatkui eri puolilla Suomea.
Toimintakauden 2009 aikana järjestettiin seuraavat kurssit:
Studiokuvauskurssi (digikamera) 16-17.5. Tornio, Tornion Kameraseura, kouluttajana Juhani Fräki, osallistujia 10.
Kesäkurssi Voionmaan Opistolla, kouluttajana Jyrki Nisonen, osallistujia 14.
Digikuvauksen peruskurssi Loimaalla, Loimaan kamerat ry, osallistujia 12
Valaisukurssi Raumalla, kouluttajana Marko Rantanen, osallistujia 14.
Photoshop-alkeiskurssi Lempäälässä 11-13.2.,kouluttajana Kari Kulma, 12 osallistujaa
Photoshop-jatkokurssi Lempäälässä 23-15.5.,kouluttajana Kari Kulma, 12 osallistujaa.
Visuaaliviestinnän Instituutti on järjestänyt vuoden aikana seuraavat ProWay-kurssit:
Valoa näkyvissä (tammikuussa), osallistujia 12.
Digitaalista valoa valaisun avuksi (maaliskuussa), osallistujia 13.
Ihan pihalla – valaisua miljööolosuhteissa (toukokuussa), osallistujia 15.
Yhä pihalla – vaativaa valoa miljöössä (syyskuussa), osallistujia 17.
Studiovalaisu – likaiset kikat ja temput (lokakuussa), osallistujia 13.
2. Järjestötoiminta
Toimihenkilöt ovat avustaneet seuroja erilaisissa yhdistystoiminnan kysymyksissä. Finnfoton jäsenjärjestönä on oltu yhteydessä muihin valokuvausalan järjestöihin.
Toiminnanjohtaja Kari Tolonen toimi Finnfoto ry:n puheenjohtajana. Hallituksen varajäsenenä Finnfoto ry:ssä on toiminut Monica Nordling.
Kansainvälinen toiminta on ilmentynyt Fédération Internationale de l’Art Photographiquen (FIAP) ja Photographic Society of American (PSA) jäsentoimintana. Lisäksi jäsenistölle on markkinoitu kansainvälisen valokuvausharrastajien järjestön United Photographers Internationalin (UPI) jäsenyyttä.
3. Näyttelytoiminta ja liiton arvonimet
Vuosinäyttelyn 2009 järjesti Saimaan kameraseura ry. Näyttely oli esillä Lemillä Taikalyhdyssä 23.5.-20.6.2009, Luumäen kunnantalolla 1.-31.7. ja Parikkalassa Valolla-galleriassa 4.-30.8. Näyttelyn raadissa toimivat läänintaiteilija Heli Kaukiainen, Etelä-Karjalan yrittäjät ry:n puheenjohtaja Pasi Saajanlehto ja SKsL Ry:n puheenjohtaja Tatu Kosonen.
Näyttelyssä kunniakirjalla palkittiin Erja Hasu (A-P-C-kamera ry), Juha Jäntti (A-P-C-Kamera ry), Hannu Laatunen (Forssan seudun kamerat ry), Ilkka Musakka (Hämeenkyrön kameraseura ry), Niilo Pirinen (Iisalmen kameraseura ry), Veijo Vänskä (Kameraseura ry), Olavi Pullinen (Kameraseura -74 Valkeakoski ry), Tino Marttunen (Kameraseura Mielikuva ry), Seija Orenius (Kara-kamerat ry), Kari Björklund (Loviisan kameraseura ry), Kari Tolonen (Mielikuvitus ry) ja Visa Jokela (Turun kamerat ry).
Näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi valittiin nurmijärveläinen A-P-C-Kamera ry.
Vuoden kuvaajaksi valittiin Kari Björklund (Loviisan kameraseura ry) ja Vuoden nuoreksi kuvaajaksi Ilkka Musakka (Hämeenkyrön kameraseura ry).
Teemanäyttelyn 2009 aiheena oli Aika, ja sen järjestivät yhteistyössä Raision kamerat ry ja Vapaavalo ry. Näyttely oli esillä Naantalin taidehuoneella 28.11.-31.12.2009. Näyttelyn raadissa toimivat Raision kamerat ry:n puheenjohtaja Pentti Silta-aho, Raision kamerat ry:n kunniajäsen Arto Korhonen, Vapaavalo ry:n puheenjohtaja Anu Kosonen sekä liiton edustajana Marko Seppälä.
Näyttelyssä kunniakirjalla palkittiin Ilkka Niskanen (Iisalmen kameraseura ry), Heikki Neumann (Porin kameraseura ry), Karri Harju (Seinäjoen kamerakerho ry), Ilkka Kokkonen (Siilinjärven kamerat ry), Kaarina Manninen (Soukan kamerat ry) ja Janne Leppänen (Ympyräkamerat ry). Näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi valittiin kotkalainen Kymen kamerat ry.
Liiton näyttelysääntöjä muutettiin toimintavuonna. Tähän asti näyttelyyn hyväksyttyjä kuvia oli voinut käyttää vain näyttelyn tiedottamisen yhteydessä, mutta jatkossa niitä voidaan hyödyntää myös liiton omassa tiedotustoiminnassa. Toinen muutos koski teosten nimiä; jatkossa yksi valokuvaaja voi käyttää yhtä teosnimeä vain yhdelle teokselle, jotta teokset olisivat yksilöitävissä nimen perusteella (kuten kansainvälisissä näyttelyissäkin). Kolmas muutos koski Fotofinlandia -kilpailuun osallistumista ja Vuoden kuvaaja -sarjaa; jatkossa näihin tavoitteisiin tähdätään vähintään viiden kuvan (vedos tai projisoitava kuva) kokonaisuuksilla.
Myös liiton arvonimisääntöjä muutettiin toimintavuonna. Suurin muutos oli se, että tästä lähtien kaikki liiton vuosi- ja teemanäyttelyt lasketaan mukaan pisteisiin. Varsinaiset aikarajat poistettiin, ja sen sijaan alettiin laskea näyttelyiden lukumääriä.
Menestyneen näyttelytoiminnan perusteella SKsL:n arvonimiä myönnettiin seuraaville henkilöille: Suomen kameraseurojen liiton eminenssikuvaajan arvo (SKsLE) Ilkka Niskaselle (Iisalmen kameraseura ry), Suomen kameraseurojen liiton suurmestarin arvo (SKsLSM) Kaarina Manniselle (Soukan kamerat ry) ja Kari Toloselle (Mielikuvitus ry). Myös Ilkka Niskaselle myönnettiin SKsLSM-arvo ennen korkeampaa SKsLE-arvoa.
Liitteenä luettelot näyttelyihin hyväksytyistä teoksista.
4. Nuorisotoiminta
Nuorisotoiminta on yksi liiton tärkeimmistä painopistealueista.
Nuorten pääkurssi, eli 16-26vuotiaille suunnattu nuorisokurssi järjestettiin kymmenettä ja toistaiseksi viimeistä kertaa Joutsenon opistolla 25.-31.7.2009. Kurssin järjestettiin yhteistyössä Joutsenon taidekesän ja Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen kanssa. Kurssin pääkouluttajana toimi Tatu Kosonen apunaan Tommi Kähärä, Vesa Laitinen ja Mikko Joona. Kurssille osallistui yhdeksän oppilasta, ja se huipennettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskukseen pystytettyyn kurssinäyttelyyn. Voionmaan Opistolla järjestettiin elokuussa mv-vedostuksen jatkokurssi, kouluttajana Olli Jaakkola, osallistujia 4. Järjestettiin Kamera-lehden kanssa yhteistyössä Nuori Kamera -kilpailu.
5. Kansainvälinen toiminta
Kansainvälinen toiminta vilkastui entisestään vuoden 2009 aikana: Liitto on ollut jäsenenä FIAP:ssa (International Federation of Photographic Art) ja PSA:ssa (Photographic Sosiety of America). Liitto on tiedottanut jäsenistölleen myös UPI:sta (United Photographers International), joka on vuonna 2007 perustettu järjestö valokuvaajien interaktiivista yhteydenpitoa varten.
Yhteistyö: Liiton hallitus kannusti kameraseuroja tekemään myös yhä enemmän yhteistyötä ulkomaisten kameraseurojen kanssa ja luomaan eri maihin omia suoria yhteyksiään. Kameraseura ry:llä on ollut oma kerho maahanmuuttajille, joiden kautta on ollut saatavilla suoria yhteyksiä toiminnassa mukana olevien kotimaihin. Suoria yhteyksiä on voitu luoda myös UPI:n kautta. Suomalaisten UPI-jäsenten kuvia oli syksyllä 2009 näyttelyssä Malmöössä Ruotsissa, missä kansainvälisen digitaalinäyttelyn yhteydessä järjestettiin pohjoismaisten upilaisten vedosnäyttely. British Small Print Circuitin järjestelyvastuussa oleva Tony Potter ja hänen seuratoverinsa Christine Hodgson West Cumbria Photo Groupista vierailivat Suomessa heinäkuussa 2009, koska suomalaisten aktiivinen osanotto heidän circuitiinsa herätti positiivista huomiota.
Työryhmä: Kansainvälisten asioiden työryhmän ovat muodostaneet FIAP-yhteyshenkilö ja liiton kansainvälisistä asioista vastaava Leena-Maija Lindqvist sekä Elisa Putti ja Markku Huhta.
Arvonimet: Suomeen on 11.5.2009 myönnetty EFIAP (Excellence FIAP) -arvonimiä 5 kpl ja AFIAP (Artiste FIAP) 3 kpl. EFIAP-arvonimen ovat saaneet Stephan Funke (E09/030), Eila Tiirinen (E09/031), Pertti Leino (E09/032), Juho Olavi Vartiainen (E09/033) ja Kari Westerholm (E09/034). AFIAP-arvonimen ovat saaneet Rune Råholm (A09/071), Leena-Maija Lindqvist (A09/072) ja Reino Aholainen (A09/073).
3.8.2009 AFIAP-arvonimi myönnettiin Reino Airikkalalle (A09/118).
FIAP:n henkilökortteja Suomeen vuonna 2009 välitettiin 39 kpl.
Neuvontatyö: Opastettiin ja neuvottiin kuvaajia kansainvälisiin näyttelyihin liittyvissä asioissa. Kansainvälisistä asioista tiedottamista varten on luotu oma sähköpostijakelulista, jolle on liittynyt yli sata kansainvälisistä näyttelyistä kiinnostunutta harrastajavalokuvaajaa. Jakelulistaa on mainostettu ahkerasti Kamera-lehdessä.
FIAP-biennaalit: Suomen Kameraseurojen Liitto lähetti 20 kuvan kokoelman Indonesiassa järjestettyyn FIAP:n 25. projisoitavien kuvatiedostojen biennaaliin: Kultamitalin saa Indonesia 424 pisteellä (kuvapisteet 343, kokonaisuuspisteet 81), toinen on Italia 421 pisteellä (kuvapisteet 334, kokonaisuuspisteet 87) ja kolmas Skotlanti 395 pisteellä (kuvapisteet 307, kokonaisuuspisteet 88). Neljäs on Serbia 381 pistettä, viides Ranska 372 pistettä, kuudes Espanja 333 pistettä, seitsemäs Norja 328 pistettä, kahdeksas Belgia 325 pistettä, yhdeksäs Luxemburg 324 pistettä ja kymmenes Saksa 321 pistettä. Osanottajamaita oli yhteensä 17, ja Suomen kameraseurojen liiton kokoelma Finnish workers sijoittui 16. tilalle 264 pisteellä (kuvapisteet 214, kokonaisuuspisteet 50). Henkilökohtainen kultamitali meni Indonesiaan, hopeamitalit Serbiaan ja Indonesiaan ja pronssimitalit Espanjaan, Serbiaan ja Indonesiaan. Suomen biennaalikokoelman nimi on Finnish workers: 01 Riitta Sauramo, A painter, 02 Elisa Putti, Man and hammer, 03 Ari Kovalainen, Floor maker, 04 Veijo Rio, Painting, 05 Jari Vuolle, Red, 06 Theresa Öhman-Kesseli, Cleaners on a building site, 07 Ari Kovalainen, Mortar man, 08 Mirja Keskinen, Hammer and nails, 09 Toivo Koivisto, Rail welder, 10 Tuomas Oikkonen, Timberjack, 11 Kata Sivunen, Making firewood, 12 Jussi Helimäki, Tradition, 13 Kirsi-Marja Nieminen, Carder, 14 Kalevi Koskela ”I have the Power-Big”, 15 Unto Mentula, Finnish teacher, 16 Erkki Luumi, Blacksmith, 17 Veijo Rio, Brick cutter, 18 Viljo Kärki, Ploughing, 19 Riina Karvonen, Ice-hole cleaning ja 20 Elisa Putti, Angry man in snow. Kuvia kokoelmaan tarjosi 10 kuvaajaa, yhteensä 115 kuvaa. Kokoelmaan tuli 20 kuvaa 17 eri kuvaajalta. Kolmelta kuvaajalta tuli kokoelmaan siis 2 kuvaa. Tuomareina olivat kansainvälisen työryhmän jäsenet Leena-Maija Lindqvist, Markku Huhta ja Elisa Putti. Koska Elisa Putti oli tarjonnut omiakin kuviaan kokoelmaan, hän jääväsi itsensä näiden valinnan osalta.
Suomen Kameraseurojen liitto lähetti 20 kuvan kokoelmat FIAP:n vuoden 2009 digitaalikuvien nuorisobiennaaliin Sloveniaan: I kategoria, alle 16-vuotiaat (30.9.1993 ja myöhemmin syntyneet): 1) Jimi Laaksonen (s.1995), Natural, 2) Jenna Nieminen (s. 1995), Smile, 3) Saara Maunula (s. 1995), The self respect, 4) Tino Laaksonen (s. 1994), Peace, 5) Emma Savolainen (s. 1994), Rowan, 6) Nea Valli (s. 2006), Grandpapa, 7) Thomas Kvam (s. 1996), My family, 8) Saga Bruun (s. 2003), Three different generations’ shared dream, 9) Iiro Tiihonen (s. 1996), Catch me if you can!, 10) Tino Marttunen (s. 2000), Decisive moment, 11) Krista Kolehmainen (s. 1995), Lips, 12) Katariina Väätänen (s. 1995), Greenhouse, 13) Mona Nykamb (s. 1994), On the frozen lake, 14) Sonja Hatanpää (s. 1994), After the storm, 15) Tiinu Pärssinen (s. 1995), Standing can see better, 16) Alex Marttunen (s. 1998), Like cat and mouse, 17) Oliver Berg (s. 1993), Think, 18) Siiri Ruikka (s. 1994), On the lake, 19) Milla Mansukoski (s. 1997), Tree ja 20) Mari Nyman (s. 1994), Sunny day. II kategoria, alle 21-vuotiaat (30.9.1988 jälkeen syntyneet): 1) Emmi Kulmala (s. 1991), A midsummer night’s dream, 2) Elisa Paljakka (s. 1989), In the early hours of morning, 3) Luis Felipe Hissa (s. 1990), Happy old couple, 4) Soili Majamaa (s. 1993), Far away from heaven, 5) Anniina Mäkinen (s. 1993), Make up problem, 6) Emmiina Isotalo (s. 1991), Closed mind, 7) Linda Pyykkönen (s. 1990), Enthusiasm, 8) Veera Silvala (s. 1992), Old hairdresser, 9) Erika Sulkava (s. 1993), Pigeons, 10) Eeva-Reetta Erkkilä (s. 1993), Heart-ladybird, 11) Marleena Lehtimaa (s. 1990), Red smoke, 12) Anna-Kaisa Välilä (s. 1992), High up, 13) Jalmari Sarla (s. 1991), You and me, 14) Sini Paukkunen (s. 1992), Shopping centre, 15) Milla Hägg (s. 1992), Girl, 16) Milla Mero (s. 1989), Present-day adolescents, 17) Rosette Jäminki (s. 1991), Why is time going so fast, 18) Johanna Myllymäki (s. 1989), Efoto I, 19) Reeta Eloranta (s. 1989), Eternal sleep ja 20) Maija Pelli (s. 1992), Reassurance.
Suomen Kameraseurojen Liitto on aktivoinut nuoria kuvaajia lähettämällä 34 nuorelta neljän kuvan sarjat FIAP:n nuorten miniatyyrinäyttelyyn Sloveniaan. Kuvia lähti tyrkylle yhteensä 136 kpl. Näyttelyn palkinnot menivät Unkariin (1 kpl), Itävaltaan (2 kpl), Sloveniaan (8 kpl), Venäjälle (3 kpl) ja Serbiaan (4 kpl). Alle 16-vuotiaiden sarjaan Suomesta hyväksyttiin 17 kuvaa ja alle 21-vuotiaiden sarjassa 7 kuvaa. Nuorempien sarjassa vain isäntämaan Slovenian hyväksyntöjen määrä ylitti Suomen hyväksyntöjen määrän.
Alle 16-vuotiaiden sarjassa Suomesta näyttelyyn hyväksytyt: 1) Eeva-Reetta Erkkilä, Dinosaurs, 2) Eeva-Reetta Erkkilä, Heart-ladybird, 3) Krista Kolehmainen, Lips, 4) Krista Kolehmainen, Kyoto, 5) Thomas Kvam, Jump, 6) Jimi Laaksonen, Angry, 7) Tino Marttunen, Nimble feet, 8) Jenna Nieminen, Creek, 9) Jenna Nieminen, Clock, 10) Mona Nykamb, On the frozen lake, 11) Emmi Rantala, Sun beach, 12) Sanni Ruikka, The Alps, 13) Siiri Ruikka, On the lake, 14) Erika Sulkava, Staircase, 15) Erika Sulkava, Pigeons, 16) Katariina Väätänen, Life is a fleeting moment ja 17) Saga Bruun, Three different generations shared dream. Alle 21-vuotiaiden sarjassa Suomesta näyttelyyn hyväksytyt: 1) Luis Felipe Hissa, Happy old couple, 2) Luis Felipe Hissa, The smoker, 3) Luis Felipe Hissa, The castle, 4) Rosette Jäminki, Why is time going so fast, 5) Marleena Lehtimaa, Long-haired boys, 6) Marleena Lehtimaa, Green mystery ja 7) Tara Lehtonen, My grandma.
PSA:n ”seuracup” (PSA Councils Challenge 2009): Suomen Kameraseurojen Liitto on lähettänyt USA:han kymmenen kuvan kokoelmat PSA:n seuracupiin PSA Councils Challengeen, joka on järjestetty syyskuussa 2009 USA:ssa PSA:n vuotuisen kongressin yhteydessä. Kokoelmien työstämisestä tuli likimain kutsukilpailu sillä tarvittava kuvamäärä tuli kokoon vain patistelujen kautta. Dioja tarjosi 10 kuvaajaa, yhteensä 15 diaa. Digitiedostoja tarjosi 14 kuvaajaa, yhteensä 22 tiedostoa. Vedoksia tarjosi vain 5 kuvaajaa, yhteensä 8 kuvaa, mutta kun yhdeltä kuvaajalta voi olla vain yksi vedos, kokoelmaan otettiin näiden 5 kuvaajan lisäksi kuvia viideltä, joiden kuvat olivat alun pitäen tyrkyllä digitiedostoina. Diakokoelma: 1) Ilkka Niskanen, Peep, 2) Jari Vuolle, Sulo, 3) Kari Tolonen, Winter night, 4) Heidi Manninen, Angelica sylvestris, 5) Elisa Putti, The frozen leaves, 6) Veijo Rio, Kangasala in the winter, 7) Jussi Helimäki, Forested island 2, 8) Lassi Ritamäki, The open sea, 9) Mirja Keskinen, White ja 10) Seppo Lahtinen, Peacock butterflies on the summer ragworts Vedoskokoelma: 1) Lauri Sääski, Bear, 2) Kata Sivunen, Family happiness,3) Jussi Helimäki, Fairy tale forest, 4) Ilkka Niskanen, Blackcock in snow, 5)Tuomas Oikkonen, Fishersmans friends, 6) Sari Leimu, Forgotten, 7) Jimi Laaksonen, Reflective, 8) Krista Kolehmainen, Lips, 9) Elisa Putti, Aniara ja 10) Lassi Ritamäki, Hope Digikokoelma: 1) Lauri Sääski, Family portrait, 2) Ilkka Niskanen, Sleigh ride, 3) Heidi Manninen, Young fisherman, 4) Kata Sivunen, Fairies, 5) Kaisa Erkkilä, The pearl of the Autumn morning, 6) Riitta Sauramo, Scot buggy, 7) Viljo Kärki, Spring, 8) Jussi Helimäki, Whooper Swans at Moonlight, 9) Elisa Putti, Depression ja 10) Mirja Keskinen, Beautification Jussi Helimäki sai henkilökohtaisen kultamitalin diakokoelmassa olleella kuvallaan Forested island #2. Suomen kokoelma keräsi 247 pistettä (digisarjassa 79, printtisarjassa 81 ja diasarjassa 87) ja sijoittui 7. sijalle.
Näyttävin ponnistus vuoden 2009 aikana oli 1st Finland International Digital Circuit, jonka Suomen Kameraseurojen Liitto järjesti yhteistyössä Vantaan Fotokerho ry:n, Saimaan Kameraseura ry:n, Kameraseura Mielikuvitus ry:n, Kameraseura Mielikuva ry:n ja Kameraseura ry:n kanssa. Circuitin presidentti oli Sakari Mäkelä. sihteeri Elisa Putti ja rahastonhoitaja Kari Tolonen. Finland Circuitiin 601 valokuvaajaa 47 eri maasta tarjosi yhteensä 5036 kuvaa. General-sarjaan hyväksyttiin yhteensä 1692 kuvaa, Nature-sarjaan 1217 kuvaa ja Photo Travel -sarjaan 1111 kuvaa. Circuitista yksityiskohtaisempi selvitys liitteenä.
6. Julkaisu- ja tiedotustoiminta
Tiedotusta hoidettiin omien kotisivujen ja Kamera-lehdessä julkaistun palstan avulla. Liiton toimintaa, erityisesti vuosi- ja teemanäyttelyitä, on esitelty sekä valtakunnallisissa että paikallisissa lehdissä ja radioissa, ja eri puolilla maata. Lisäksi SKsL on ollut näkyvillä televisiossa ja Internetin tapahtumakalentereissa. Näyttelyiden avajaisten yhteydessä järjestettiin tiedotustilaisuuksia.
Yhteydenpito jäsenseuroihin hoidettiin lähettämällä seurojen yhteyshenkilöille jäsenkirjeitä. Niitä lähetettiin yhteensä viisi kappaletta. Ajankohtaisista jäsenasioista tiedotettiin säännöllisesti toimintavuonna perustetun sähköpostilistan kautta. Vuoden lopussa listalle kuuluivat kaikki jäsenseurat. Hallituksella oli käytössään oma sähköpostilistansa. Lisäksi liiton jäsenpalvelimen käyttäjille perustettiin lista kehitys- ja muutostarpeita koskevan keskinäisen keskusteluyhteyden parantamiseksi.
Saimaan kameraseura ry julkaisi näyttelyluettelon vuosinäyttelystä, Raision kamerat ry ja Vapaavalo ry teemanäyttelystä. Luettelot jaettiin kaikille näyttelyihin kuviaan tarjonneille, ja niitä oli jaossa myös näyttelypaikoilla. SKsL julkaisi näyttelyluettelon kansainvälisten digitaalikuvien kiertonäyttelystä (1st Finland Digital Circuit).
7. Tarvikevälitys
Liitto on välittänyt postitse mm. kuvausliivejä, reppuja, dialähetyskoteloita ja kuvatarroja, lisäksi on teetetty yhteistilauksena postikortteja. Myös liiton logolla varustettuja paitoja ja lippalakkeja on ollut tarjolla.
8. Kotisivu- ja sähköpostipalvelin
Liiton käytössä oli oma vuokrapalvelin, jossa ajettuja palveluita olivat mm. liiton omat kotisivu- ja sähköpostipalvelut nimipalveluineen, sekä jäsenpalveluportaali Vitka.
Jäsenpalveluportaali Vitkaa kehitettiin toimintavuonna voimakkaasti. Liiton jäsenrekisteri siirrettiin Vitkaan, ja jäsenseuroille tarjottiin mahdollisuus päivittää omia jäsenrekisteritietojaan sen kautta. Niille jäsenseuroille, joilla ei vielä ollut omia kotisivuja, luotiin liiton jäsenrekisteritietoihin pohjautuvat ns. automaattiset kotisivut.
Jäsenseurojen kokeneempia kotisivupäivittäjiä varten avattiin mahdollisuus omien skriptien ajamiseen, sekä suoriin palvelinyhteyksiin aiemman webbikäyttöliittymän ohella.
Liiton jäsenseuroille tarjottiin levytilaa seurojen omia kotisivuja varten. Kaikilla hallituksen jäsenillä ja kaikilla jäsenseuroilla oli käytössään liiton sähköpostiosoite. Kaikilla jäsenseuroilla oli myös liiton kotisivuosoite, lisäksi 56 seuran omat kotisivut sijaitsivat liiton palvelimella.
Liitolla oli käytössään oma verkkotunnus sksl.fi.
III TALOUDELLINEN TOIMINTA
Vuoden aikana on liiton taloudellinen tilanne ollut vakaa, ja tilikauden tulos oli 144,99 e alijäämäinen. Jäsenmaksu oli seitsemän (7) euroa / henkilöjäsen, minimijäsenmaksun ollessa 70 e. Kannatusjäsenmaksu oli 200 e. Opetusministeriö myönsi toiminta-avustusta 10 000 e ja nuorisoavustusta 4000 e. Finnfoto myönsi toiminta-avustusta 4800 e.
IV YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA
Oman keskusliiton Finnfoton ohella ylläpidettiin yhteyksiä Suomen Valokuvaajien Liittoon, Suomen valokuvataiteen museoon ja Suomen Fotokaupan Liittoon. Kansainväliset yhteydet toteutuivat FIAP:n ja PSA:n kautta.
V HALLINTO JA KOKOUKSET
1. Sääntömääräiset kokoukset
Liiton kevätkokous pidettiin Lappeenrannassa (edustettuina 17 jäsenseuraa) ja syyskokous Naantalissa 29.11. (edustettuina 40 jäsenseuraa).
2. Liiton hallitus ja hallinnolliset työryhmät
Hallituksen puheenjohtajana toimi Tatu Kosonen ja varapuheenjohtajana Reino Havumäki. Sihteerin ja taloudenhoitajan tehtävät on hoitanut liiton toiminnanjohtaja Kari Tolonen.
Hallituksen alaisuudessa toimi työryhmiä, jotka saivat oikeuden laajentaa itseään myös hallituksen ulkopuolelta. Vastuu päätöksistä oli silti hallituksella.
Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä viisi kertaa.
3. Tilintarkastajat
Tilintarkastajina toimivat Arto Heikkilä ja Heikki Kymäläinen, sekä varatilintarkastajina Raimo Ahonen ja Raimo Raassina.
VI JÄSENISTÖ JA JÄSENYYDET
1. Jäsenistö
Jäsenseuroja liitolla oli 91 kpl, joissa jäseniä vuoden lopussa 3918 jäsentä
2. Jäsenyydet
Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen jäsenenä oli Kari Tolonen, varalla Monica Nordling. Kopiosto-stipenditoimikunnan jäsenenä oli Tatu Kosonen.
VII HUOMIONOSOITUKSET
1. Kultainen ansiomerkki
Hallitus myönsi Suomen kameraseurojen liiton kultaisen ansiomerkin Liisa Hanafi-Eweissille, Juha Jokiselle ja Olli Jaakkolalle.
2. Järjestötoiminnan kultainen ansiomerkki
Hallitus myönsi järjestötoiminnan kultaisen ansiomerkin seuraaville henkilöille (suluissa ansiomerkkiä hakenut jäsenseura): Arvo Jalkanen (Keiteleen kameraseura ry), Pekka Lappalainen (Iisalmen kameraseura ry), Ari Nakari (Saimaan kameraseura ry), Paul-Allan Pettersson (Jakobstads fotoklubb rf), Jussi Rönkkö (Iisalmen kameraseura ry), Pentti Silta-aho (Vapaavalo ry) ja Veikko Tabell (Keiteleen kameraseura ry).
3. Hopeinen ansiomerkki
Puheenjohtaja myönsi hopeisen ansiomerkin seuraaville henkilöille (suluissa ansiomerkkiä hakenut jäsenseura): Leila Korhonen (Vapaavalo ry), Hannu Lehtonen (Hämeenlinnan kameraseura ry), Pertti Leino (Turun kamerat ry), Leena-Maija Lindqvist (Hämeenkyrön kameraseura ry), Heikki Nilanen (Turun kamerat ry), Monica Nordling (Villit valokuvaajat ry), Seppo Nurmi (Turun kamerat ry), Elisa Putti (Saimaan kameraseura ry), Marko Taimela (Saimaan kameraseura ry), Juha Tiihonen (Villit valokuvaajat ry) ja Ville Savolainen (Saimaan kameraseura ry).
4. Liiton viiri
Liiton viiri myönnettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskukselle.
5. Vuoden kameraseura
Vuoden kameraseuraksi valittiin Raision Kamerat ry.