Toimintakertomus 2007

I YLEISTÄ

Suomen Kameraseurojen Liitto on ollut näkyvästi esillä maailmalla. Liiton toiminnasta ovat vastanneet toiminnanjohtaja, sekä hallituksen jäsenet kukin omilla vastuualueillaan.

Kulunut vuosi oli Suomen Kameraseurojen Liiton 76. toimintavuosi. 75-vuotistaivalta juhlittiin teemanäyttelyn yhteydessä.

II VARSINAINEN TOIMINTA

1. Koulutus ja kurssit

Liiton kursseista tiedotettiin pääsääntöisesti Kamera-lehdessä, liiton omilla kotisivuilla ja jäsenkirjeissä.

Kesäkurssi järjestettiin Voionmaan Opistolla 9.-14.7. Kouluttajina Liisa Hanafi-Eweiss, Pekka Pakula ja Juha Tiihonen. Osallistujia 17.

Alueellinen kurssitoiminta jatkui eri puolilla Suomea. Toiminta­kauden 2007 aikana järjestettiin seuraavat kurssit:

AFK:n järjestämänä ”Fördjupad kurs i svartvit mörkrumsteknik” maaliskuussa Helsingissä, neljä osallistujaa. Kouluttajana Stig Manderbacka.

AFK:n järjestämänä ”Kurs i digifotobehandling”, helmikuussa Helsingissä, kouluttajana Mikael Albrecht, 10 osallistujaa.

Mielikuvitus ry:n järjestämä digikurssi huhtikuussa Lempäälässä, kouluttajana Sakari Mäkelä, osallistujia 42.

Mikkelin Kameraseura ry:n järjestämä digikurssi Mikkelissä maaliskuussa, kouluttajana Sakari Mäkelä, osallistujia 12.

Sekä Kameraseura ry:n järjestämänä:

12.-13.5. Miljöömuotokuvaus, kouluttaja Sini Pennanen. Osallistujia 12.

19.- 20.5. sekä 3.6.2007 Valokuva tarinan kertojana, kouluttaja Liisa Söderlund, osallistujia 12.

26.-27.5. Malli- ja muotokuvaus miljöössä, kouluttajat Peter Forsgård ja Hannu Iso-Oja, osallistujia 12.

15.6. ja 20.6. Luovaa valaisua käsisalamalaitteilla, kouluttaja Jyrki Vesa, osallistujia 10.

3.-24.9. Digikuvauksen alkeet, kouluttaja Asko Vivolin, osallistujia 15.

6.-7.10. Luovasti digikameralla, kouluttaja Asko Vivolin, osallistujia 20.

13.-14.10. Kuvankäsittelyn perusteet, kouluttaja Vesa Heino, osallistujia 12.

20.-21.10. Mv-kehityksen perusteet, kouluttaja Kari Väisänen, osallistujia kuusi.

8.-9.9. ja 29.9.2007 Kuvat ja ääni / AV-ilmaisun perusteet, kouluttaja Juha Tiihonen, osallistujia 12.

20.-21.10. ja 27.10. ja 3.11. ja 1.12. Voimauttava valokuvaus, kouluttaja Miina Savolainen, osallistujia 12.

27.-28.10. Kuvankäsittelyn jatkokurssi, kouluttaja Vesa Heino, osanottajia 12.

17.-18.11. Valo mestarin silmin, kouluttaja Kari Väisänen, osanottajia 10.

Valokuvauksen perusteet torstai-iltaisin alkaen 6.9.2007 klo 18 – 20.30, koko lukukausi; yhteensä 14 opetuskertaa. Kouluttaja Reino Havumäki, osallistujia 15.

Visuaaliviestinnän Instituutin kanssa yhteistyössä järjestettiin ProWay �kursseja:

”Ihmisiä ja esineitä miljöössä pienillä käsisalamoilla” 19.-20.5.2007, kouluttajana Raija Kolehmainen, osallistujia 16.

”Kaikenkarvaiset ystävämme kameran edessä” 25.-26.8.2007, kouluttajana Johanna Sjövall, osallistujia 10.

”Esinekuvauksen perusteet” 6.-7.10.2007, kouluttajana Tiina Puputti, osallistujia 18.

”Studiokuvauksen jatkokurssi” 10.-11.11.2007, kouluttajana Tiina Puputti, osallistujia 14.

Visuaaliviestinnän Instituutin osakkaalleen järjestämä muotokuvakurssi 20.-21.10.2007, kouluttajana kunniajäsenemme Matti J. Kaleva, osallistujia 10.

Vantaan aikuisopiston kanssa yhteistyönä järjestettyjä kursseja:

Studiokuvaustyöpaja 6.-7.1. Tikkurilassa, osallistujia kahdeksan.

Kuvausmatka Toscanaan huhtikuussa, 15 osallistujaa. Matkan kuvista koottu näyttely on ollut esillä elokuussa Tikkurilan, marraskuussa Hakunilan ja joulukuussa Kirkkonummen Masalan kirjastoissa.

Henkilökuva miljöössä, 8.-10-6. viikonlopputyöpaja Inkoossa, kahdeksan osallistujaa

Kuvaajien kesätapaaminen Hangossa, 28.-29.7. Osallistujia 12.

Nettifotomaraton ympäri maailmaa, 25.-26.8. 40 osallistujaa, kaukaisin Kiinasta.

HUOM: nuorisokurssit on lueteltu kohdassa II / 4.

2. Järjestötoiminta

Toimihenkilöt ovat avustaneet seuroja erilaisissa yhdistystoiminnan kysymyksissä. Finnfoton jäsenjärjestönä on oltu yhteydessä muihin valokuvausalan järjestöihin.

Toiminnanjohtaja Kari Tolonen valittiin Finnfoto ry:n kevätkokouksessa Finnfoton puheenjohtajaksi. Hallituksen varajäsenenä Finnfoto ry:ssä on toiminut Sakari Mäkelä ja stipenditoimikunnan jäsenenä Monica Nordling.

Kansainvälinen toiminta on ilmentynyt FIAP:n jäsentoimintana.

3. Näyttelytoiminta ja liiton arvonimet

Vuosinäyttelyn 2007 järjesti 1.-24.3. Haminassa Ympyräkamerat ry. Raadissa vaikuttivat Tommi Kähärä, valokuvaaja, SKsL Ry:n edustaja, Marjaleena Lampela, arkkitehti SAFA, Hannu Matilainen, taiteilija ja Marleena Liikkanen, valokuvaaja.

Näyttely oli esillä Haminan kirjaston galleriassa 1.-24. maaliskuuta. Näyttelyssä liiton kunniakirjalla palkittiin Heimo Harju (Kameraseura ry), Markku Teerikorpi (Kameraseura-74 Valkeakoski), Minna Rintamäki (Kannuksen Kamerakerho ry), Juha-Pekka Tikkanen (Kara-Kamerat ry), Kalle Salonen (Kymen Kamerat ry), Heikki Arola (Loviisan Kameraseura ry, Jari Piikki (Juvan Kameraseura ry), Ari Haimi (Loviisan Kameraseura ry), Olavi Vartiainen (Turun Kamerat ry). Vuoden kuvaajaksi valittiin Liisa Hanafi-Eweiss (Tampereen Valokuvausseura ry), ja Vuoden nuoreksi kuvaajaksi Sini-Marja Niska (Tornion Kameraseura ry). Menestynein kameraseura tässä vuosinäyttelyssä oli Porin Kameraseura ry. Näyttelyyn tarjottiin 1029 kuvaa 117 kuvaajalta.

Teemanäyttelyn järjesti Mielikuvitus ry. Näyttelyn teemana oli Mielikuvitus ja se oli esillä Piippokeskuksessa 10.-18. marraskuuta. Raatiin kuuluivat Asko Mäkelä, museonjohtaja, SKsL:n edustaja sekä Merja Ojala, valokuvaaja. Näyttelyssä liiton kunniakirjan saivat Markku Teerikorpi (Kameraseura-74 Valkeakoski), Antti Hanski (Kymen Kamerat ry), Kari Pietilä (Tampereen Valokuvausseura ry), Timo Lähtinen (Turun Kamerat ry), Olavi Vartiainen (Turun Kamerat ry),Veikko Wallström 2 kpl (Kameraseura ry), Lassi Ritamäki (Kara-Kamerat ry) ja Sakari Mäkelä (Vantaan Fotokerho ry). Näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi valittiin Hämeenkyrön Kameraseura ry. Näyttelyyn tarjottiin 704 kuvaa 159 kuvaajalta.

Liiton vuosi- ja teemanäyttelyiden menestyksen johdosta SKsLSM arvonimen on saanut Liisa Hanafi-Eweiss Tampereen Valokuvausseura ry:stä sekä SKsLM arvonimen Jorma ”Ukko” Heikkinen Tapiolan Kamerakerho ry:stä ja Olavi Vartiainen Turun Kamerat ry:stä.

4. Nuorisotoiminta

Nuorisotoiminta on yksi liiton tärkeimmistä painopistealueista.

Nuorten pääkurssi, eli 16 – 26-vuotiaille suunnattu nuorisokurssi järjestettiin kahdeksatta kertaa yhteistyössä Joutsenon taidekesän sekä Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen kanssa Joutsenon opistolla 28.7. – 3.8. Vetäjinä kurssilla toimivat Tatu Kosonen ja Marko Seppälä kokopäiväisesti ja lisäksi Tommi Kähärä osa-aikaisesti. Kurssille osallistui yhdeksän eri puolilta Suomea kotoisin olevaa, 16-28 -vuotiasta nuorta. Kurssin jälkeen kurssilaisten pystyttämä näyttely oli esillä Joutsenon opistolla pari kuukautta. Kurssi oli tuttuun tapaa täynnä pikaisesti.

Mustavalkovedostuksen jatkokurssi järjestettiin Voionmaan opistolla 2.-5.8. Kurssin vetäjänä toimivat Olli Jaakkola sekä Petri Koskensalmi. Kurssille osallistui kuusi innokasta nuorta. Kaksi joutui perumaan tulonsa viime metreillä.

Nuoria kannustettiin osallistumaan kansainvälisiin valokuvanäyttelyihin. Käytännössä tämä toteutui paikallisten kameraseurojen kautta.

Nuori kamera -kilpailu järjestettiin yhteistyössä Kamera-lehden kanssa. Kilpailun arviointi siirtyi vuoden 2008 tammikuulle.

5. Kansainvälinen toiminta

5.1. Arvonimet

MFIAP -arvonimen sai huhtikuussa 2007 Erik Lauraeus 20 kuvan portfoliollaan Turbins. Tämä on ensimmäinen MFIAP -arvonimi, joka tuli Suomeen.

AFIAP -arvonimen saivat 9.5.2007 Heidi Manninen A07 / 068 ja Elisa Putti A07 / 069, sekä 5.3.2007 Pertti Valdemar Leino (A07 / 013), Eila Orvokki Tiirinen (A07 / 014), Stephan Herbert Funke (A07 / 015), Juho Olavi Vartiainen (A07 / 016), Kari Juhani Westerholm (A07 / 017) ja Ilkka Niskanen (A07 / 018), sekä 27.3.2007 Matti Antero Kuivalainen (A07 / 032).

FIAP:n EFIAP (Excellence FIAP) -arvonimen sai 27.3.2007 Harri Natunen (EO7 / 017).

5.2. Henkilökortit

SKsL välitti myös FIAPin henkilökortteja.

5.3. Kokoontuminen Sisiliassa

Ensimmäinen kansainvälinen FIAP:n arvonimiä saaneiden valokuvaajien kokoontuminen (1st International Photographic Meeting for authors with FIAP Distinctions) oli Sisiliassa Cataniassa 3.-10.6.2007. Kokoontumiseen Suomesta osallistui Maria Hakokorpi-Jumppanen (ESFIAP, EFIAP).

5.4. Nuorisobiennaali Serbiassa

SKsL lähetti 20 digitaalisen kuvan kokoelmat FIAP:n 29. nuorisobiennaaliin Serbiaan sekä alle 16-vuotiaiden että alle 21-vuotiaiden sarjaan. Nuorempien kokoelmaan tuli kuvia 14 kuvaajalta ja vanhempien kokoelmaan 11 kuvaajalta.

Kuviaan biennaaliin Suomesta tarjosi 19 alle 16-vuotiasta, yhteensä 73 kuvaa, ja 11 alle 21-vuotiaiden sarjaan, yhteensä 53 kuvaa. Kokoelmiin siis pääsi nuorempien sarjasta 27,4 prosenttia ja vanhempien sarjasta 37,7 prosenttia tarjotuista kuvista.

SKsL:n raadin mielestä suomalaisten nuorten kuvaajien taso oli ilahduttavan korkea.

SKsL:n raati jakoi palkintoja myös Suomen-karsinnoissa. Alle 16-vuotiaiden ensimmäiselle sijalle raati nosti Susanna Hyötyläisen (s. 1991) kuvan Lonely day, toiselle sijalle Jalmari Sarlan (s. 1991) kuvan Peace & love ja kolmannelle sijalle Johanna Paljakan (s. 1995) kuvan Heitunlahti. Kunniamaininnan saivat Iiro Tiihonen, Siina Asp, Alpo Peltola ja Katariina Väätänen.

Alle 21-vuotiaiden sarjan ylivoimaisesti parhaana raati piti Lassi Puhtimäen (s. 1987) kuvaa Thai worker. Tasavertaisina sijoille 2.�6. raati palkitsi Joonas Antikaisen, Reeta Elorannan, Elisa-Anette Kokkosen, Johanna Myllymäen ja Elisa Paljakan. Kunniamaininnan sai Adam Oszaczky.

Susanna Hyötyläisen Lonely day -kuvassa raati kiittää hallittua tilannetta, värisävyjä sekä valon ja varjon leikkiä, jotka kaikki yhdessä muodostavat kauniin harmonisen kokonaisuuden.

Lassi Puhtimäen Thai worker on raadin mielestä maalauksellinen kuva, jossa on upea värimaailma, hienoet varjot ja harkittu pelkistys.

Raadin muodostivat SKsL:n kansainvälisten asioiden työryhmä Leena-Maija Lindqvist, Markku Huhta ja Elisa Putti.

Serbiaan lähteneet kokoelmat:

Sarja 1 (10.5.1991 jälkeen syntyneet):

1. Iiro Tiihonen (s. 1996) Julle my friend
2. Einar Lindqvist (s. 1991) My pal Tuomas
3. Maria Koskensalo (s. 2001) Little sister
4. Alpo Peltola (s.1997) Farewell to Stockholm
5. Nina Suomela (s. 1993) Hairy
6. Saara Maunula (s. 1995) A lots of eyes
7. Taave Keskinen (s.1999) Plume
8. Anna-Kaisa Välilä (s. 1992) My music
9. Susanna Hyötyläinen (s. 1991) Blue and yellow thinking
10. Susanna Hyötyläinen (s. 1991) Lonely day
11. Jalmari Sarla (s. 1991) Peace & love
12. Jonna Aho (s. 1991) Heart stone
13. Katariina Väätänen (s. 1995) Blue and green
14. Jalmari Sarla (s. 1991) The Alps
15. Iiro Tiihonen (s. 1996 ) It’s coming!
16. Aapo Peltola (s. 1997) Deep blue
17. Saara Maunula (s. 1995) The last evening of the holiday
18. Siina Asp (s. 1994) Fireworks 3
19. Katariina Väätänen (s. 1995) Life is a fleeting
20. Johanna Paljakka (s. 1995) Heitunlahti

Sarja 2 (10.5.1986 jälkeen syntyneet):

1. Lassi Puhtimäki (s. 1987) Thai worker
2. Joonas Antikainen (s. 1986) Care
3. Joonas Antikainen (s. 1986) Closer
4. Elisa-Anette Kokkonen (s. 1986) Siblings
5. Adam Oszaczky (s. 1988) Angst
6. Aaro Immonen (s. 1990) Coffee break in Paris
7. Reeta Eloranta (s. 1989) Never stop shining
8. Reeta Eloranta (s. 1989) Silent treatment
9. Aaro Immonen (s. 1990) Suicide
10. Vilho Talvela (s. 1990) Fresh air
11. Kati Laukkala (s. 1991) Gospel by rock’n’roll
12. Kati Laukkala (s. 1991) Hand is art
13. Adam Oszaczky (s. 1988) I want You!
14. Johanna Myllymäki (s. 1989) Your daughter
15. Elisa Paljakka (s. 1989) Downtown
16. Elisa-Anette Kokkonen (s. 1986) Saija
17. Elisa Paljakka (s. 1989) At home
18. Miia Moisio (s. 1990) Horses team
19. Lassi Puhtimäki (s. 1987) Sea rider
20. Johanna Myllymäki (s. 1989) Efoto 2

Serbian biennaalissa nuorempien sarjan kokoelma sijoittui 5. sijalle 606 pisteellä (ensimmäiselle sijalle sijoittuneen Unkarin pisteet 695) ja vanhempien sarjan kokoelma 7.sijalle 599 pisteellä (ensimmäiselle sijalle sijoittuneen Serbian pisteet 682).

5.5. Neuvontatyö:

Opastettiin ja neuvottiin kuvaajia kansainvälisiin näyttelyihin liittyvissä asioissa.

6. Julkaisu- ja tiedotustoiminta

Tiedotusta hoidettiin omien kotisivujen ja Kamera-lehdessä julkaistun palstan avulla. Yhteydenpito jäsenseuroihin hoidettiin lähettämällä seurojenyhteyshenkilöille jäsenkirjeitä. Niitä lähetettiin yhteensä neljä kappaletta. Liiton toimintaa, erityisesti vuosi- ja teemanäyttelyitä, on esitelty sekä valtakunnallisissa että paikallisissa lehdissä ja radioissa, ja eri puolilla maata. Lisäksi SKsL on ollut näkyvillä televisiossa ja internetin tapahtumakalentereissa. Näyttelyiden avajaisten yhteydessä järjestettiin tiedotustilaisuuksia. Ympyräkamerat ry julkaisi näyttelyluettelon vuosinäyttelystä ja Mielikuvitus ry teemanäyttelystä.

7. Tarvikevälitys

Liitto on välittänyt postitse mm. kuvausliivejä, reppuja, dialähetyskoteloita ja kuva­tarroja, lisäksi on teetetty yhteistilauksena postikortteja. Myös liiton logolla varustettuja paitoja ja lippalakkeja on ollut tarjolla.

8. Kotisivu- ja sähköpostipalvelin

Kotisivu- ja sähköpostipalvelimen laitteisto ylläpitoineen vuokrattiin ylämaalaiselta Resulta. Sovellusten toteuttamisesta ja ylläpidosta vastasi Tatu Kosonen. Liiton jäsenseuroille tarjottiin levytilaa seurojen omia kotisivuja varten.

Kaikilla hallituksen jäsenillä ja useilla jäsenseuroilla oli käytössään liiton sähköpostiosoite.

Liitolla oli käytössään oma verkkotunnus sksl.fi.

III TALOUDELLINEN TOIMINTA

Vuoden aikana on liiton taloudellinen tilanne ollut vakaa, ja tilikauden tulos oli 4205,71 euroa ylijäämäinen. Jäsenmaksu oli seitsemän (7) euroa / henkilöjäsen, minimijäsenmaksun ollessa 70 e. Kannatusjäsenmaksu oli 200 e.

Opetusministeriö myönsi toiminta-avustusta 9 000 e.

IV YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA

Oman keskusliiton Finnfoton ohella ylläpidettiin yhteyksiä Suomen Valokuvaajien Liittoon, Suomen valokuvataiteen museoon ja Suomen Fotokaupan Liittoon. Kansainväliset yhteydet toteutuivat FIAP:n kautta.

V HALLINTO JA KOKOUKSET

1. Sääntömääräiset kokoukset

Liiton kevätkokous pidettiin Haminassa 11.3. (edustettuina 12 jäsenseuraa) ja syyskokous Valkeakoskella 11.11. (edustettuina 17 jäsenseuraa).

2. Liiton hallitus ja hallinnolliset työryhmät

Hallituksen puheenjohtajana toimi Tatu Kosonen ja varapuheenjohtajana Reino Havumäki. Sihteerin ja taloudenhoitajan tehtävät on hoitanut liiton toiminnanjohtaja Kari Tolonen.

Hallituksen alaisuudessa toimi työryhmiä, jotka saivat oikeuden laajentaa itseään myös hallituksen ulkopuolelta. Vastuu päätöksistä oli silti hallituksella.

Kansainvälisten asioiden työryhmään kuuluivat Leena-Maija Lindqvist (pj), Markku Huhta ja Elisa Putti.

Koulutustyöryhmään kuuluivat Pekka Pakula (pj), Marko Seppälä, Reino Havumäki ja Sakari Mäkelä.

Näyttelytyöryhmään kuuluivat Sakari Mäkelä (pj), Raimo Paukku ja Tatu Kosonen.

Tiedotustyöryhmään kuuluivat Monica Nordling (pj), Reino Havumäki, Tatu Kosonen, Kari Tolonen ja Leena-Maija Lindqvist.

Raimo Paukku vastasi jäsenasioista, Marko Seppälä nuorisotoiminnasta ja Leena-Maija Lindqvist liiton arvonimistä.

Kari Tolonen toimi liiton toiminnanjohtajana. Liiton toimiston osoite oli Piiponraitti 1, 37500 Lempäälä. Näyttelykuvien tarkastajana on toiminut Markku Huhta ja arvonimi- ja merkkipäivärekisterin hoitajana Raimo Paukku.

Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä viisi kertaa.

3. Tilintarkastajat

Tilintarkastajina toimivat Arto Heikkilä ja Heikki Kymäläinen, sekä varatilintarkastajina Raimo Ahonen ja Raimo Raassina.

VI JÄSENISTÖ JA JÄSENYYDET

1. Jäsenistö

Jäsenseuroja liitolla oli 91 kpl, joissa jäseniä vuoden lopussa 3953 jäsentä

2. Jäsenyydet

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen jäsenenä oli Kari Tolonen, varalla Sakari Mäkelä. Kopiosto-stipenditoimikunnan jäsenenä oli Monica Nordling.

FIAP:n yhteyshenkilönä oli Leena-Maija Lindqvist.

Valokuvataiteen museon säätiön hallituksen jäsenenä on Finnfoton edustajana toiminut Sakari Mäkelä. VII HUOMIONOSOITUKSET

1. Kultainen ansiomerkki

Hallitus myönsi kultaisen ansiomerkin Raimo Ahoselle.

2. Järjestötoiminnan kultainen ansiomerkki

Hallitus myönsi järjestötoiminnan kultaisen ansiomerkin Rauno Sivoselle (Mielikuvitus ry).

3. Hopeinen ansiomerkki

Puheenjohtaja myönsi hopeisen ansiomerkin seuraaville henkilöille:

Hannu Aro, Vammalan Kameraseura ry
Jaakko Lampimäki, Vammalan Kameraseura ry
Janne Leppänen, Ympyräkamerat ry
Jari Nurminen, Vammalan Kameraseura ry
Kalevi Alkio, Vammalan Kameraseura ry
Kari Kulma, Mielikuvitus ry
Mikko Joona, Vammalan Kameraseura ry
Minna Puranen Mielikuvitus ry
Rauno Hirvikoski, Vammalan Kameraseura ry

4. Liiton mitali

Hallitus myönsi liiton mitalin SKsL:n 75-vuotisjuhlien yhteydessä seuraaville:

Valtion valokuvataidetoimikunta
Suomen valokuvataiteen museo
Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy
Maria Hakokorpi-Jumppanen
Jorma Kytölä
Erik Lauraeus
Markku Huhta
Seppo Kiljunen
Pekka Pakula
Raimo Paukku
Sakari Mäkelä
Veikko Wallström
Heimo Harju

5. Vuoden kameraseura

Vuoden kameraseuraksi valittiin Savonlinnan fotokerho ry.

Comments are closed.