I YLEISTÄ
Suomen Kameraseurojen Liitto on ollut näkyvästi esillä maailmalla. Liiton toiminnasta ovat vastanneet toiminnanjohtaja, sekä hallituksen jäsenet kukin omilla vastuualueillaan.
Lokakuussa käynnistettiin tiedotus- ja viestintäkampanjan, jonka tavoitteena on lisätä kameraseurojen tunnettavuutta ja houkutella seuroihin uusia jäseniä. Kulunut vuosi oli liiton 73. toimintavuosi.
II VARSINAINEN TOIMINTA
1. Koulutus ja kurssit
Liiton kursseista tiedotettiin pääsääntöisesti Klik-lehden koulutuskalenterissa. Siinä mainittiin myös Visuaaliviestinnän instituutin ”Pro way” -kurssit. Alueellinen kurssitoiminta jatkui eri puolilla Suomea.
Toimintakauden 2004 aikana järjestettiin seuraavat kurssit: Loimaan Kristillinen kansanopisto yhdessä Loimaan valokuvausseuran kanssa 17-18.2-04 Yleiskurssi valokuvauksesta kouluttajana: Pekka Pakula; 14 osallistujaa
Digitaalikuvaus Transsylvaaniassa 29.4-5.5-04 Järjestäjä: Vantaan aikuisoppilaitos yhdessä SKsL:n kanssa Vastaava kouluttaja Sakari Mäkelä; Osallistujia 40
Digitaalisen kuvan työpajakurssi 31.5-4.6-04 Vantaa Vastaava kouluttaja: Sakari Mäkelä
Polymeeri Tikkurilassa 7-11.6-04 Vastaava kouluttaja Sakari Mäkelä
SKsL: n kesäkurssi Voionmaan opistolla 5.-10.7-04 Vastaava kouluttaja: Liisa Hanafi Eweiss Muut kouluttajat:Olli Jaakkola, Juha Jokinen, Pekka Pakula ja Juha Tiihonen 17 kurrsilaista
Nuorison kesäkurssi Joutsenon opistolla 1-6.8-04 Vastaava kouluttaja Marko Seppälä; Muut kouluttajat: Tatu Kosonen, Tommi Laitio ja Tommi Kähärä; 10 osallistujaa
Nudekuvaus Joensuussa 4-5.9-04 Vastaava koulutaja: Seppo Kiljunen; oasalistujia 7
Digitaalisen kuvauksen ja kuvan käsittely Torniossa 20-21.11-04 Järjestäjä. Tornion kameraseura; Vastaava kouluttaja Juhani Fäki
2. Järjestötoiminta
Toimihenkilöt ovat avustaneet seuroja erilaisissa yhdistystoiminnan kysymyksissä. Finnfoton jäsenjärjestönä on oltu yhteydessä muihin valokuvausalan järjestöihin. Kansainvälinen toiminta on ilmentynyt FIAP:n jäsentoimintana.
3. Näyttelytoiminta ja liiton arvonimet
Vuosinäyttelyn järjestivät Ylivieskan Kameraseura ry, Oulaisten valovoima ry ja Raahen kameraseura ry, sekä Oulun läänin taidetoimikunta. Näyttelyyn hyväksyttiin 110 teosta. Vuoden kuvaajaksi valittiin Jarmo Tyyskä Oulaisten valovoima ry:stä, ja vuoden kameraseuraksi Iisalmen kameraseura ry. Kunniakirjoja saivat lisäksi Olli Jaakkola (Tampereen Valokuvausseura ry), Ilkka Niskanen (Iisalmen Kameraseura ry), Jorma Räsänen (Jyväskylän Kameraseura ry), Jouko Lindgren (Tapiolan Kamerakerho ry), Leena Ikkala (Kameraseura ry Helsinki), Heikki Lähteenmäki (Porin Kameraseura ry), Marko Mastosaari (Kokkolan Kameraseura ry), Toivo Mikkonen (Tornion Kameraseura), Lassi Ritamäki (Kara-Kamerat ry), Jussi Helimäki (Kara-Kamerat ry) ja Vesa Pajala (Kannuksen Kamerakerho ry). Suomen Kameraseurojen Liiton Suurmestarin arvon sai Erik Lauraeus Kameraseura ry:stä. Suomen Kameraseurojen Liiton Mestarin arvon saivat Ari Haimi (Loviisan Kameraseura ry) ja Toivo Mikkonen (Tornion Kameraseura ry).
Teemanäyttelyn järjestelyistä vastasi tällä kertaa Suomen Kameraseurojen Liitto. Näyttelyyn hyväksyttiin 150 teosta 29 seurasta ja 79 kuvaajalta. Näyttelyssä saivat kunniakirjoja Anja Jussila (Kannuksen Kamerakerho ry), Frans Salmi (Vapaavalo ry), Mariliina Valkama (Inspiraatio 2001 ry), Joonas Westerlund (Kameraseura ry Helsinki), Erja Haimi (Loviisan Kameraseura ry), Leena Ikkala (Kameraseura ry Helsinki), Harri Luojus (Hämeenkyrön Kameraseura ry), Esko Silvennoinen (Loviisan Kameraseura ry), Paul-Allan Pettersson (Jakobstads Fotoklubb rf) sekä Jussi Helimäki (Kara-Kamerat ry).
Koulutusohjelmaan kuuluneella Transsilvanian kurssimatkalla järjestettiin näyttely, joka jätettiin paikkakunnalle Kalotaszentkiralyn kulttuuritalolle. Näyttely oli myöhemmin esillä Vantaalla ja Unkarin Tiede- ja kulttuurikeskuksen tiloissa Helsingissä.
4. Nuorisotoiminta
Nuorisotoiminta on liiton yksi tärkeimmistä painopistealueista.
16-26-vuotiaille suunnattu nuorisokurssi järjestettiin viidettä kertaa yhteistyössä Joutsenon taidekesän kanssa, Joutsenon opistolla 1.-6.8. Kurssin vetäjinä toimivat Tommi Laitio, Tatu Kosonen ja Marko Seppälä kokopäiväisesti, sekä Tommi Kähärä ja Tanja Wetterstrand osa-aikaisesti. Kurssille osallistui yhteensä seitsemän eri puolilta Suomea kotoisin olevaa, 17-28-vuotiasta nuorta. Kurssin jälkeen kurssilaisten pystyttämä näyttely oli esillä Joutsenon opistolla monta kuukautta. Kurssi täyttyi toimintavuonna hyvissä ajoin.
Nuorille järjestettiin myös mustavalkovedostuksen jatkokurssi Voionmaan opistolla 6.-8.8. Kurssin vetäjänä toimi Olli Jaakkola apunaan Henri Ylinen. Kurssille osallistui neljä nuorta. Kurssin pitäminen varmistui niin viimetingassa, ettei sitä juurikaan ehditty mainostaa. Kurssi toimi kuitenkin hyvin pilottina tulevia vuosia varten, eli pieni osallistujamäärä oli jopa etu.
Nuori kamera-kilpailu järjestettiin yhteistyössä Kamera-lehden kanssa. Kilpailu oli tarkoitettu kaikille enintään 25-vuotiaille nuorille. Kilpailun uudistetut ja yhdenmukaistetut säännöt olivat nyt toista vuotta käytössä.
Nuori Kamera kilpailun tulokset:
1991 ->
1. Paavo Pääkkö (s.1991), Ilola, ”Jak”.
2.Toni Tähti (s.1993), Viitasaari, ”Kesäleikki”.
3. Akseli Silfer (s.1994), Piispanristi, ”Oravainen oksallansa”.
1989 – 1990
1. Jan Viljanen (s.1987), Espoo, ”Kalle”.
2. Ville Varumo (s.1986), Turku, ”Piilopaikka”.
3. Jenni Ylitalo (s.1986), Oulu, ”Pieni mies isot silmät”.
Kunniamaininta:
Ronja Pihkanen (s.1987), Renko, ”nimetön”.
1979 – 1985
1. Markus Paajala (s.1981), ”Viimeinen hetki”.
2. Jouni Lehtonen (s.1983), ”Varjo”
3. Juha-Pekka Kervinen (s.1982), ”Poika”
Kunniamaininta:
Tuomo Saarikko (s.1982), Helsinki, ”Kuolinsyy: tuntematon”.
Kunniamaininta:
Jerkku Hannula (s.1983), Ikaalinen ”Auringonlasku kaislikossa”.
Nuorisolle tarjottiin kuva-arvostelua.
Vuosi- ja teemanäyttelyihin otti osaa nuoria. 25-vuotiaille ja sitä nuoremmille määrättiin näyttelyihin alennettu osallistumismaksu (puolet normaalista) koululaisten ja opiskelijoiden mukaankannustamiseksi.
Kotimaisten kilpailuitten ja näyttelyitten lisäksi liitto lähetti nuorten kuvaajien teoksia FIAP:n nuorisobiennaaliiin Saksaan.
5. Kansainvälinen toiminta
FIAPin arvonimen saivat seuraavat suomalaiset valokuvaajat:
AFIAP (Artiste FIAP):
Mauno Äikäs A-P-C Kamerat ry
Liisa Hanafi-Eweiss Tampereen Valokuvausseura ry
Viljo Kuronen Kameraseura ry, Vantaan Fotokerho ry
Pekka Pakula Tampereen Valokuvausseura ry
EFIAP (Excellence FIAP):
Hannu Eskonen Jyväskylän Kameraseura ry
Seppo Keltanen Imatran Kameraseura ry
Jarmo Manninen Jyväskylän Kameraseura ry
Kalle Salonen Kymen Kamerat ry
Roger Sjölund Turun Kamerat ry
KLIK-lehdessä julkaistiin näyttelykalenteri tulevista kansainvälisistä näyttelyistä. Kuvaajia myös ohjeistettiin ja opastettiin näyttelyihin osallistumisessa.
Osallistuttiin FIAPin biennaaleihin seuraavasti:
26. Nuorisobiennaali, Saksa Biennaaliin tarjottiin Suomesta kuvia, mutta niistä ei valittu yhtään kuvaa näyttelyyn.
27. Mustavalkobiennaali, Unkari Suomen kokoelmassa oli kuvia seuraavilta kuvaajilta: Erik Lauraeus EFIAP, Veikko Wallström EFIAP, Ilkka Niskanen, Erkki Toivanen AFIAP, Taimi Veijonen, Raimo Toikka EFIAP, Eero Venhola EFIAP, Pekka Karhunen EFIAP, Markku Huhta EFIAP ja Harri Natunen AFIAP. Suomen sijoitus 43 maan joukossa oli 22.
23. Diabiennaali, Iso-Britannia Suomen kokoelmassa oli kuvia seuraavilta kuvaajilta: Leena Ikkala EFIAP, Erik Lauraeus EFIAP, Reino Pelkonen EFIAP, Erkki Toivanen AFIAP, Kalevi Vähäjärvi, Taimi Veijonen, Riina Karvonen, Veikko Wallström EFIAP, Ali Koivuniemi, Heikki Salmela AFIAP, Jukka Rysä EFIAP, Heidi Manninen, Eero Hauta-Aho ja Timo J Väre EFIAP. Suomen sijoitus 30:n maan joukossa oli 11. Timo J Väre sai henkilökohtaisen kultamitalin kuvallaan Cold River eli kuva valittiin näyttelyn parhaaksi yksittäiseksi kuvaksi.
21. Värivedosbiennaali, Luxemburg Suomen kokoelmassa oli kuvia seuraavilta kuvaajilta: Aarne Hallikainen AFIAP, Riina Karvonen, Harri Natunen AFIAP, Eero Venhola EFIAP, Vili Kuronen AFIAP, Pauli Haili, Raimo Toikka EFIAP, Pekka Karhunen EFIAP, Ilkka Niskanen ja Veikko Wallström EFIAP. Suomen sijoitus 38 maan joukossa oli yhdeksäs eli SKsL:n kokonaisuus saavutti FIAPin kunniamaininnan. Lisäksi Veikko Wallström palkittiin pronssimitalilla kuvastaan Window 2.
Muut kansainväliset näyttelyt
Kyproksella järjestettyyn näyttelyyn Our People SKsL lähetti kokoelman, jossa oli kuvia seuraavilta kuvaajilta: Matti Luotola, Reino Pelkonen EFIAP, Pekka Karhunen EFIAP, Eero Venhola EFIAP, Raimo Toikka EFIAP, Heidi Manninen, Veikko Wallström EFIAP, Riina Karvonen, Viljo Kärki EFIAP ja Erik Lauraeus EFIAP.
FIAPin 27:nnessä kongressissa Budapestissa SKsL:n edustajana oli liaison officer Markku Huhta.
6. Julkaisu- ja tiedotustoiminta
Liiton jäsenlehti Klik ilmestyi nelivärisenä täysjakeluna kaksi kertaa: nro 1 / 2004 keväällä, ja nro 2-3 / 2004, joka oli samalla teemanäyttelyn ”Romantiikka” näyttelyluettelo, vuoden lopuksi.
Klik-lehteä jaettiin jäsenistön lisäksi kaikille Suomen fotokaupan liitto ry:n jäsenliikkeille. Lehden päätoimittaja oli Tatu Kosonen. Painopaikkana oli Forssan kirjapaino oy. Taloudellisten faktojen johdosta painetun Klik-lehden historia päätettiin lopettaa tähän vuoteen.
Klik-lehden sähköinen versio Verkkoklik ilmestyi neljä kertaa; touko-, heinä-, syys- ja joulukuussa. Lehden päätoimittaja oli Tatu Kosonen.
Verkkolehden tarkoitus oli alunperin laajentaa 2-4 kertaa vuodessa ilmestyneen, painetun Klik-lehden sisältöä, ja toimia painettua lehteä ajankohtaisempana tiedotusvälineenä valokuvauksenharrastuksen parissa. Vuodesta 2005 lähtien Verkkoklik korvaa kuitenkin painetun lehden kokonaan.
Verkkolehti ilmestyi julkisena liiton kotisivuilla, eli sen lukemiseen ei tarvittu käyttäjätunnusta.
Yhteydenpito jäsenseuroihin hoidettiin lähettämällä seurojen yhteyshenkilöille jäsenkirjeitä.
Liiton toiminnasta tiedotettiin Internetissä omalla kotisivulla. Liiton toimintaa on esitelty sekä valtakunnallisissa että paikallisissa lehdissä ja radioissa eri puolilla maata.
Liiton vuosi- ja teemanäyttelyistä laadittiin valtakunnalliseen mediajakeluun (mm. STT:n välityksellä) tiedotteita, joissa kerrottiin ko. näyttelystä ja niissä tapahtuneista palkitsemisista. Näyttelyiden avajaisten yhteydessä järjestettiin tiedotustilaisuuksia.
Syyskokous päätti antaa julkilausuman valokuvauksen harrastajien puolesta. Julkilausumassa muistutettiin, että suomalainen valokuvaus kokonaisuudessaan on varsinkin historiallisesti rakentunut juuri harrastajien voimin.
Julkilausuman mukaan suomalainen harrastajavalokuvaus ansaitsee tulla huomioiduksi nykyistä paremmin muun muassa valtion valokuvamäärärahoja ja Kopiosto-rahoja jaettaessa. Tällä hetkellä nämä rahat menevät suurimmaksi osaksi valokuvauksen ammattilaisille ja valokuvataiteilijoille.
Julkilausuma päättyy muistutukseen ammattilaisten ja harrastajien välisen yhteistyön tärkeästä merkityksestä.
Liitto käynnisti syyskokouksessa lokakuussa tiedotus- ja viestintäkampanjan, jonka tavoitteena on lisätä kameraseurojen tunnettavuutta. Kampanjan avulla pyritään houkuttelemaan seuroihin uusia ja nuoria jäseniä.
Kampanjamateriaalin eli julisteiden ja esitteiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat opinnäytetyönään Hämeen Ammattikorkeakoulun Riihimäen yksikön markkinointiviestinnän opiskelijat Maria Tervo Pukkilasta ja Taina Miekkala Hämeenlinnasta.
Kampanjan teemana oli �Katsot, mutta näetkö?�. Juliste viestii ihmisille katsomisen syvintä olemusta. Julisteita painettiin 5.000 ja esitteitä 10.000 kappaletta. Materiaali postitettiin kaikille jäsenseuroille, joiden tarkoituksena oli levittää niitä paikkakunnallaan kouluihin, kirjastoihin ja valokuvausliikkeisiin.
Kampanjan yhtenä osiona laadittiin viisi artikkelia, joissa neljä aktiiviharrastajaa kertoo valokuvauksesta harrastuksena. Artikkelit olivat luettavissa liiton kotisivuilla.
7. Tarvikevälitys
Liitto on välittänyt postitse mm. kuvausliivejä, reppuja, dialähetyskoteloita ja kuvatarroja, lisäksi on teetetty yhteistilauksena postikortteja. Myös liiton logolla varustettuja paitoja ja lippalakkeja on ollut tarjolla.
8. Kotisivu- ja sähköpostipalvelin
Kotisivu- ja sähköpostipalvelimen laitteisto ylläpitoineen vuokrattiin lappeenrantalaiselta Pegasi Oy:ltä. Sovellusten toteuttamisesta ja ylläpidosta vastasi Tatu Kosonen. Liiton omien kotisivujen ylläpidosta vastasi Reino Havumäki. Liiton jäsenseuroille tarjottiin levytilaa seurojen omia kotisivuja varten.
Kaikilla hallituksen jäsenillä ja useilla jäsenseuroilla oli käytössään liiton sähköpostiosoite. Käytössä oli kaksi osoitetta: vanha sksl.net, ja suomalaisempi sksl.fi.
III TALOUDELLINEN TOIMINTA
Vuoden aikana on liiton taloudellinen tilanne ollut vakaa, ja tilikauden tulos oli 838,22 euroa ylijäämäinen. Jäsenmaksu oli seitsemän (7) euroa / henkilöjäsen, minimijäsenmaksun ollessa 70 e. Kannatusjäsenmaksu oli 200 e.
Opetusministeriö myönsi toiminta-avustusta 13.000 e, sekä avustusta nuorisotoimintaan 3.000 e. Valtion valokuvataidetoimikunta myönsi 3000 euron apurahan.
Finnfotolta saimme näyttelyavustusta 3000 e.
IV YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA
Oman keskusliiton Finnfoton ohella ylläpidettiin yhteyksiä Suomen Valokuvaajien Liittoon, Suomen valokuvataiteen museoon ja Suomen Fotokaupan Liittoon. Kansainväliset yhteydet toteutuivat FIAP:n kautta.
V HALLINTO JA KOKOUKSET
1. Sääntömääräiset kokoukset
Liiton kevätkokous pidettiin Ylivieskassa 18.4. (edustettuina 16 jäsenseuraa) ja syyskokous Helsingissä 30.10. (edustettuina 26 jäsenseuraa).
2. Liiton hallitus
Hallituksen puheenjohtajana toimi Markku Huhta ja varapuheenjohtajana Sakari Mäkelä.
Klik-lehden päätoimittajana ja liiton kotisivujen ylläpitäjänä toimivat Tatu Kosonen (järjestelmä) sekä Reino Havumäki (sisältö). Liiton ulkoisesta tiedotuksesta vastasi Marko Wahlström. Sihteerinä toimi Reino Havumäki. Koulutusvastaava oli Pekka Pakula, koulutusryhmään kuului lisäksi Sakari Mäkelä (sähköinen kuvankäsittely). Kansainvälisistä asioista vastasi Markku Huhta (FIAP-yhteyshenkilö).
Raimo Paukku vastasi jäsenasioista ja Marko Seppälä nuorisotoiminnasta. Sakari Mäkelä vastasi näyttelyasioista ja Markku Huhta liiton arvonimistä.
Kari Tolonen toimi liiton toiminnanjohtajana.
Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä neljä kertaa.
3. Tilintarkastajat
Tilintarkastajina toimivat Arto Heikkilä ja Heikki Kymäläinen, sekä varatilintarkastajina Raimo Ahonen ja Raimo Raassina.
VI JÄSENISTÖ JA JÄSENYYDET
1. Jäsenistö
Jäsenseuroja liitolla oli 90 kpl, joissa jäseniä vuoden lopussa 3826 jäsentä.
Kannatusjäseniä oli yhdeksän, Agfa, Canon, Fuji Finland, Kamera-lehti, Kodak, Oy Perkko Ab, Rajala-camera, Suomen Fotokaupan liitto ry ja Voionmaan opisto.
Jäsenseurojen yhteistyötä tuettiin ekstranet-palvelussa ylläpidetyllä esiintyjä-/arvostelijatietokannalla. Tietokantaan oli vuoden loppuun mennessä ilmoitettu kahdeksan esiintyjää yhdistysten kuukausittaisia kerhoiltoja varten, sekä neljä arvostelijaa yhdistysten kilpailuja varten.
2. Jäsenyydet
Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen jäsenenä oli Markku Huhta, varalla Sakari Mäkelä. Kopiosto-stipenditoimikunnan jäsenenä oli Marko Seppälä, varalla Sakari Mäkelä.
Valtion valokuvataidetoimikunnan jäsenenä oli Kari Tolonen, ja FIAP:n yhteyshenkilönä Markku Huhta.
Suomen valokuvamuseon Fotokäräjien edustajana oli Jussi Aalto.
VII HUOMIONOSOITUKSET
Liiton hopeinen ansiomerkki myönnettiin seuraaville henkilöille: Matti Jalkanen (Kuopion Kameraseura), Martti Marjoniemi (Hämeenlinnan Kameraseura), Marja Huovinen (Kajaanin Kameraseura), Erkki Niskanen (Kajaanin Kameraseura), Eija Niskanen (Kajaanin Kameraseura), Arto Auranen (Kajaanin Kameraseura) ja Klaus Grönlund (Kajaanin Kameraseura).
Järjestötoiminnan kultainen ansiomerkki myönnettiin seuraaville: Martin Glader (AFK), Arto Korhonen (Raision Kamerat), Raimo Ahonen (Ympyräkamerat) ja Eero Rantatalo (Ympyräkamerat).
Liiton viirin saivat Taina Miekkala, Maria Tervo ja Sanna Seppälä ansiokkaasta työstään tiedotuskampanjan toteutuksessa.