Toimintakertomus 2002

YLEISTÄ

Suomen Kameraseurojen Liitto on ollut näkyvästi esillä maailmalla. Liiton toiminnasta ovat vastanneet toiminnanjohtaja, sekä hallituksen jäsenet kukin omilla vastuualueillaan. Toimintavuosi oli liiton 70-vuotisjuhlavuosi.

II VARSINAINEN TOIMINTA

1. Koulutus ja kurssit

Alueellinen kurssitoiminta jatkui vilkkaana eri puolilla Suomea.

12.-13.1. Digitaalisen kuvankäsittelyn alkeet, Lempäälä (Juha Jokinen), kuusi osallistujaa

16.-17.2. Alastonkuvaus taiteellisesti, Tampere (Suvi-Taru Roikko / VVI), yhdeksän osallistujaa

20.-21.4. Mustavalkokuvien vedostus, Mäntyharju (Pekka Niiranen), kahdeksan osallistujaa

12.-14.7. Nuorison kesäretki Eurajoelle (Jussi Aalto), 15 osallistujaa

7.-8.9. Mustavalkovedostuksen jatkokurssi, Joensuu (Seppo Kiljunen), 12 osallistujaa

19.-20.10. Muoti- ja muotokuvauskurssi, Tampere (Harri Hinkka / VVI), 19 osallistujaa

30.11.-1.12. Mustavalkovedostuksen jatkokurssi, Tampere (Olli Jaakkola), 12 osallistujaa

Liiton kesäkurssi pidettiin pidettiin Voionmaan opistolla 8.-13.7. Kouluttajina olivat Pekka Pakula, Liisa Hanafi-Eweiss, Juha Jokinen ja Juha Tiihonen. Kurssille otti osaa 19 henkilöä, joista neljä oli nuoria.

Nuorisokurssi, ks. nuorisotoiminta.

Digitaalisen kuvankäsittelyn kursseja järjestettiin Vantaalla yhteistyössä Vantaan aikuislukion kanssa. Kuvankäsittelyn alkeita käsiteltiin kahdella viikonloppukurssilla Vantaan Tikkurilassa. Lisäksi järjestettiin kaksi viikon mittaista työpajakurssia; digitaalisen kuvaamisen työpaja pidettiin Tunisian Soussessa huhtikuussa (40 oppilasta), ja kuvan muokkaukseen ja käyttöön keskittynyt työpaja elokuussa Tikkurilassa (15 oppilasta). Näiden kurssien lisäksi tarjolla oli etäopiskelumahdollisuus verkkokursseilla. Viidellä erityyppisellä kuvaus- ja kuvankäsittelykurssilla oli vuoden aikana noin 60 opiskelijaa.

2. Järjestötoiminta

Toimihenkilöt ovat avustaneet seuroja erilaisissa yhdistystoiminnan kysymyksissä. Finnfoton jäsenjärjestönä on oltu yhteydessä muihin valokuvausalan järjestöihin. Kansainvälinen toiminta on ilmentynyt FIAP:n jäsentoimintana.

Liiton sääntöjä uudistettiin kevätkokouksessa. Sääntöihin ei lisätty lyhennystä SKsL ry, vaikka niin oltiin aiottu tehdä. Tämä johtui Patentti- ja rekisterihallituksen ohjeistuksesta.

3. Näyttely- ja kilpailutoiminta, sekä liiton arvonimet

SKsL:n 70-vuotisjuhlanäyttelyyn kutsuttiin kaikki liiton suurmestari- ja eminenssikuvaajat, joilla on myös kansainvälisen kattojärjestön FIAP:n korkeampi arvonimi EFIAP, eli Heimo Harju, Markku Huhta, Kalevi Pekkonen, Eero Venhola ja Veikko Wallström. Näyttely pidettiin Kameraseura ry:n toimitiloissa Helsingissä.

Vuosinäyttelyn järjesti Hyvinkään Kameraseura ry. Vuoden kuvaajaksi valittiin Ilkka Niskanen Iisalmen Kameraseurasta, nuorisopalkinnon sai Juha-Pekka Ikäheimo Loviisan Kameraseurasta. Vuoden kameraseuraksi valittiin Tampereen Valokuvausseura. Kunniakirjoja saivat Bert Carpelan (Amatör Fotografs Klubben i Helsingfors), Olli Jaakkola (Tampereen Valokuvausseura), Eero J. Laamanen (Soukan Kamerat), Heikki Lähteenmäki (Porin Kameraseura), Kaarina Manninen (Soukan Kamerat), Osmo Meskanen (Kameraseura), Ilkka Niskanen (Iisalmen Kameraseura), Sanna Pakula (Tampereen Valokuvausseura), Jorma Räsänen (Jyväskylän Kameraseura) ja Veikko Wallström (Kameraseura).

Teemanäyttelyn �Kilpailu� järjesti Kouvolan Kameraseura ry. Näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi valittiin Kannuksen Kamerakerho ry. Näyttelyssä nuorisopalkinnon sai Pasi Leppäaho (Kouvolan Kameraseura). Kunniakirjoja saivat Johanna Brummel (Kameraseura), Antti Ketola (Tampereen Valokuvausseura), Kaarina Manninen (Kameraseura), Pekka Muhonen (Pieksämäen Kamerat), Ilkka Niskanen (Iisalmen Kameraseura), Martti Toivanen (Joensuun Kameraseura), Markku Vanhalakka (Kouvolan Kameraseura) ja Veikko Wallström (Kameraseura).

Liiton mestarikuvaajan arvonimi myönnettiin Pekka Pakulalle (Tampereen Valokuvausseura ry).

4. Nuorisotoiminta

Nuorisotoiminta on liiton tärkein painopistealue. 16-26-vuotiaille suunnattu nuorisokurssi järjestettiin kolmatta kertaa yhteistyössä Joutsenon taidekesän kanssa, Joutsenon opistolla 21.-26.7. Kurssin vetäjinä toimivat Seppo Kiljunen, Tatu Kosonen ja Marko Seppälä kokopäiväisesti, sekä Tommi Kähärä osa-aikaisesti. Kurssille osallistui yhteensä 10 eri puolilta Suomea ja Yhdysvaltoja kotoisin olevaa, 17-26-vuotiasta nuorta. Kurssin jälkeen kurssilaisten pystyttämä näyttely oli esillä Joutsenon opistolla aina syyskuun loppuun asti.

Nuori kuvaaja-kilpailu järjestettiin yhteistyössä Kamera-lehden kanssa, järjestämisvuoron ollessa Kamera-lehdellä. Kilpailu oli tarkoitettu kaikille enintään 25-vuotiaille nuorille, ja se järjestettiin tänä vuonna yksiosaisena. Kilpailun sääntöjä uudistettiin ja yhdenmukaistettiin sillä tavalla, että ne eivät enää vaihtele vuodesta toiseen.

Tämänvuotisen kilpailun tuomareina toimivat Wille Lehtinen ja Pekka Punkari Kamera-lehdestä ja Tommi Kähärä SKsL:stä.

Kilpailussa menestyivät sarjassa I (vuonna 1989 syntyneet tai sitä nuoremmat): 1) Iiro Isoaho (1991), Helsinki, 2) Jolande Auroila (1989), Helsinki, 3) Aarne Mustakallio (1989), Nummela, sarjassa II (vuosina 1984-88 syntyneet): 1) Hannu Mällinen (1986), Haapajärvi, 2) Mikko Joona (1984), Vammala, 3) Antti Hanhisuanto (1984), Kemi, ja sarjassa III (vuosina 1977-1983 syntyneet): 1) Jussi Vierimaa (1978), Tampere, 2) Tommi Laitio (1977), Hämeenlinna, 3) Kimmo Metsäranta (1978), Helsinki. Kunniamainintoja saivat Henri Bruun (1978), Miika Iivarinen (1990), Asko Ikäheimo (1985), Aleksi Kemppinen (1990), Jenina Kotiaho (1984), Tino Laaksonen (1994), Tommi Laitio (1977), Meri Lampinen (1982), Ville Manninen (1984), Jukka Patrikainen (1983), Laura Rämö (1989), Heikki Snellmann (1989), Sari Vainionpää (1979), Jussi Vierimaa (1978), Antti Viertola (1981) ja Anna Virtanen (1980).

Liiton nuorisotoimintaa pyrittiin kehittämään erityisesti liiton siipien suojissa toimivan valtakunnallisen nuorten kameraseuran, Vapaavalon kautta esimerkiksi vuosi- ja teemanäyttelypaikkakunnille järjestetyn halvemman majoitusvaihtoehdon ja nuorille suunnatun oheisohjelman muodossa. Yhteistyön päätavoite oli aktivoida nuoria erityisesti mukaan paikallisten kameraseurojen toimintaan.

Nuorisolle tarjottiin kuva-arvostelua.

Vuosi- ja teemanäyttelyihin otti osaa nuoria. 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille määrättiin näyttelyihin alennettu osallistumismaksu (puolet normaalista) koululaisten ja opiskelijoiden mukaankannustamiseksi.

Luxemburgissa järjestettyyn nuorten näyttelyyn lähetettiin liiton kautta kuvapaketti. Vihtiläinen Noora Jukka sai mustavalkokuvillaan näyttelystä kaksi kunniakirjaa alle 16-vuotiaiden sarjassa.

5. Kansainvälinen toiminta

Kansainvälinen kattojärjestö FIAP (Fédération Internationale de l’Art Photographique) myönsi EFIAP-arvonimen Liisa Kaarsalolle (Loimaan Kamerat ry), sekä AFIAP-arvonimen seuraaville henkilöille: Jussi Helimäki (Kara-Kamerat ry), Markku Könkkölä (Jyväskylän Kameraseura ry), Harri Natunen (Kameraseura ry) ja Erkki Toivanen (äänekösken Kameraseura ry).

Belgian kansainväliseen diabiennaaliin SKsL:n kokoelmana osallistuivat Heimo Harju, Markku Huhta, Leena Ikkala, Erik Lauraéus, Osmo Meskanen, Ilkka Niskanen, Heikki Salmela, Erkki Toivanen, Veikko Wallström, Eero Venhola, Taimi Veijonen ja Kalevi Vähäjärvi. Kokoelma sijoittui seitsemänneksi ja sai FIAP:n kunniamaininnan. Belgian kansainväliseen värivedosbiennaaliin SKsL:n kokoelmana osallistuivat Markku Huhta, Leena Ikkala, Ilkka Kangasperko, Erik Lauraéus, Matti Luotola, Heikki Lähteenmäki, Erkki Toivanen, Veikko Wallström, Kauko Welling ja Eero Venhola. Kokoelman sijoitus oli 22, ja lisäksi Erik Lauraéukselle myönnettiin näyttelyssä henkilökohtainen FIAP:n pronssimitali.

Klik-lehdessä julkaistiin säännöllisesti näyttelykalenteri kaikista FIAP:n suojelemista näyttelyistä.

Neljästä osakilpailusta (kansainvälisestä näyttelystä) koostuva liiton oma Globe­trotter-kilpailu järjestettiin viidettä kertaa. Kilpailun menestyneimmät olivat: 1) Timo J. Väre (62 pistettä), 2) Veikko Wallström (57 pistettä), 3) Raimo Toikka (56 pistettä), 4) Erik Lauraéus (54 pistettä), 5) Ilkka Niskanen (44 pistettä), 6) Markku Huhta (37 pistettä), 7) Eero Venhola (35 pistettä), 8) Pekka Karhunen (31 pistettä), 9) Eero Hauta-aho (28 pistettä), 10) Paavo Merikukka (27 pistettä). 6. Julkaisu- ja tiedotustoiminta

Liiton jäsenlehti Klik ilmestyi nelivärisenä täysjakeluna neljä kertaa. Lehti jaettiin jäsenistön lisäksi kaikille Suomen Fotokauppiaat ry:n jäsenliikkeille. Lehden päätoimittaja oli Tatu Kosonen ja vastaava päätoimittaja Erik Lauraéus. Painopaikkana oli Uusimaan Kirjapaino oy Porvoosta. Lehden ilmoitusmyynnistä vastasi mainostoimisto Välikäsi oy. Yhteydenpito jäsenseuroihin hoidettiin lähettämällä seurojen yhteyshenkilöille jäsenkirjeitä.

Liiton toiminnasta tiedotettiin Internetissä omalla kotisivulla. Myös sekä valtakunnallisissa että paikallisissa lehdissä eri puolilla maata on liiton toimintaa ollut esillä. Toimintaa on esitelty myös Kamera-lehdessä.

Näyttelyluettelon järjestämistään liiton näyttelyistä julkaisivat Hyvinkään kameraseura vuosinäyttelystä, sekä Kouvolan kameraseura teemanäyttelystä.

Juhlavuotensa kunniaksi liitto julkaisi kovakantisen, nelivärisen 70-vuotishistoriikin, jonka toimitti Jussi Aalto.

7. Tarvikevälitys

Liitto on välittänyt postitse mm. kuvausliivejä, reppuja, dialähetyskoteloita ja kuvatarroja, lisäksi on teetetty yhteistilauksena postikortteja. Myös liiton logolla varustettuja paitoja ja lippalakkeja on ollut tarjolla.

8. Kotisivu- ja sähköpostipalvelin

Kotisivu- ja sähköpostipalvelimen laitteisto ylläpitoineen vuokrattiin lappeenrantalaiselta Pegasi oy:ltä. Sovellusten ja samalla liiton omien kotisivujen toteuttamisesta ja ylläpidosta vastasi Tatu Kosonen. Liiton jäsenseuroille tarjottiin levytilaa seurojen omia kotisivuja varten.

Liiton hallituksen ja jäsenseurojen käyttöön perustettua ekstranet-järjestelmää, kehitettiin edelleen. Järjestelmän kautta mm. jäsenseurat pystyvät siirtämään kotisivunsa liiton käyttämälle palvelimelle. Vuoden loppuun mennessä 36 jäsenseuraa oli tilannut käyttöönsä tunnukset järjestelmän käyttämiseksi.

Kaikilla hallituksen jäsenillä ja joillakin jäsenseuroilla oli käytössään liiton sähköpostiosoite.

III TALOUDELLINEN TOIMINTA

Vuoden aikana on liiton taloudellinen tilanne ollut vakaa, mutta 70-vuotishistoriikki vei tilinpäätöksen 16.121,72 euroa alijäämäiseksi. Liitolle perustettiin 70-vuotisjuhlarahasto, johon rahaa lahjoittivat Pieksämäen Kamerat, Suomen Valokuvaajien Liitto ja Turun Kamerat.

Jäsenmaksu oli seitsemän (7) euroa / henkilöjäsen, minimijäsenmaksun ollessa 70 e. Kannatusjäsenmaksu oli 200 e.

Opetusministeriö myönsi toiminta-avustusta 9.000 e, sekä avustusta nuoriso­toimintaan 2.000 e ja historiikkiä varten 6.000 e.

Finnfoto myönsi liiton historiikin kirjoittamiskuluihin vuodelle 2002 yhteensä 4.573,47 euroa kirjaostojen myötä.

Visuaaliviestinnän Instituutin (VVI) osakkeita ostettiin yhteensä 3.363,76 eurolla.

IV YHTEYSTYÖ MUIDEN JäRJESTÖJEN KANSSA

Oman keskusliiton Finnfoton ohella ylläpidettiin yhteyksiä Suomen Valokuvaajien Liittoon ja Suomen valokuvataiteen museoon.

V HALLINTO JA KOKOUKSET

1. Sääntömääräiset kokoukset

Liiton kevätkokous pidettiin Hyvinkäällä 14.4. ja syyskokous Kouvolassa 13.10.

2. Liiton hallitus

Hallituksen puheenjohtajana toimi Erik Lauraéus ja varapuheenjohtajana Markku Huhta. Sihteerinä, Klik-lehden päätoimittajana ja liiton kotisivujen ylläpitäjänä toimi Tatu Kosonen. Liiton ulkoisesta tiedotuksesta vastasi Marko Wahlström.

Koulutusvastaava oli Pekka Pakula, koulutusryhmään kuuluivat lisäksi Sakari Mäkelä (sähköinen kuvankäsittely) ja Tatu Kosonen (nuorisokurssi). Kansainvälisistä asioista vastasivat Markku Huhta (FIAP-yhteyshenkilö) ja Erik Lauraéus.

Raimo Paukku vastasi jäsenasioista ja Tommi Kähärä nuorisotoiminnasta. Sakari Mäkelä vastasi näyttelyasioista ja Markku Huhta liiton arvonimistä.

Jorma Kytölä toimi hallituksen erikoistehtävissä, mm. etsi ”kadonneita” kameraseuroja takaisin liiton jäseniksi. Kari Tolonen toimi liiton toiminnanjohtajana. Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä viisi kertaa.

3. Tilintarkastajat

Tilintarkastajina toimivat Arto Heikkilä ja Raimo Raassina, sekä varatilintarkastajina Raimo Ahonen ja Martin Glader.

VI JäSENISTÖ JA JäSENYYDET

1. Jäsenistö

Jäsenseuroja oli 94 ja niissä yhteensä 3.478 jäsentä. Kannatusjäseniä oli yhteensä yhdeksän: Agfa, Canon, Fuji Finland, Kamera-lehti, Kodak, Oy Perkko Ab, Rajala-camera, Suomen Fotokauppiaat ry ja Voionmaan opisto.

Liiton viidenneksi kunniajäseneksi kutsuttiin Hannu Hautala (Kaamoskamerat ry, Kuusamo). Liiton entinen puheenjohtaja Ari Yrjänä kuoli 11.7. ja entinen toiminnanjohtaja Tuomo Lehtinen 24.10.

Jäsenseurojen yhteistyötä tuettiin ekstranet-palvelussa ylläpidetyllä esiintyjä-/arvos­telijatietokannalla. Tietokantaan oli vuoden loppuun mennessä ilmoitettu kahdeksan esiintyjää yhdistysten kuukausittaisia kerhoiltoja varten, sekä neljä arvostelijaa yhdistysten kilpailuja varten.

2. Jäsenyydet

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen jäsenenä oli Sakari Mäkelä, varalla Erik Lauraéus. Kopiosto-stipenditoimikunnan jäsenenä oli Erik Lauraéus, varalla Sakari Mäkelä.

Valtion valokuvataidetoimikunnan jäsenenä oli Kari Tolonen, ja FIAP:n yhteys­henkilönä Markku Huhta.

Suomen valokuvataiteen museon säätiössä edustajana oli Jussi Aalto. Säätiön edustajiston tekemään sääntömuutosehdotukseen vastattiin omalla ehdotuksella. Koska SKsL on yksi säätiön perustajista, ja lisäksi selvästi suurin Finnfoton jäsenseuroista, edustajistolle ehdotettiin, että sen sijaan, että Finnfoto nimittäisi hallitukseen kaksi jäsentä, SKsL nimittäisi siihen yhden ja Finnfoto yhden jäsenen. Sääntöjen muutettu kohta 7 § kuuluisi sen jälkeen kokonaisuudessaan näin: Hallituksen jäsenet nimittää Valtion taidemuseo kaksi jäsentä, Museovirasto kaksi jäsentä, Finnfoto yhden jäsenen, Suomen kameraseurojen liitto yhden jäsenen ja Valokuvataiteilijoiden liitto yhden jäsenen.

VII HUOMIONOSOITUKSET

Kouvolan Kameraseura ry myönsi liitolle oman viirinsä.

Liiton kultainen ansiomerkki myönnettiin Jorma Kytölälle.

Ensimmäistä kertaa jaettu järjestötoiminnan kultainen ansiomerkki myönnettiin Reino Havumäelle (Kameraseura ry), Toivo Mikkoselle (Tornion Kameraseura ry), Raimo Sävilälle (Kouvolan Kameraseura ry) ja Kari Toloselle (Mielikuvitus ry).

Puheenjohtaja myönsi liiton hopeisen ansiomerkin seuraaville henkilöille: Kari Björklund (Loviisan Kameraseura ry), Juhani Fräki (Tornion Kameraseura ry), Ari Haimi (Loviisan Kameraseura ry), Kauko Halonen (Hyvinkään Kameraseura ry), Jorma Hanka (Hyvinkään Kameraseura ry), Hans Hällfors (Loviisan Kameraseura ry), Robert Hällfors (Loviisan Kameraseura ry), Antti Kilkki (Juvan Kamerakerho ry), Sergei Kirtola (Juvan Kamerakerho ry), Olavi Kokkila (Tornion Kameraseura ry), Juha Kokkoniemi (Loviisan Kameraseura ry), Tatu Kosonen (Saimaan Kameraseura ry), Mikko Kotilaine (Tornion Kameraseura ry), Tommi Kähärä (Saimaan Kameraseura ry), Urpo Lindgren (Hyvinkään Kameraseura ry), Unto Mentula (Kouvolan Kameraseura ry), Jouko Montonen (Juvan Kamerakerho ry), Jarmo Nieminen (Saimaan Kameraseura ry), Erkki Pajunen (Nurmeksen Kameraseura ry), Veli Penttinen (Juvan Kamerakerho ry), Paavo Pietilä (Kouvolan Kameraseura ry), Pirkko Porkka (Kouvolan Kameraseura ry), Teuvo Savolainen (Juvan Kamerakerho ry), Arto Sulanen (Kouvolan Kameraseura ry), Peter Strebell (Juvan Kamerakerho ry), Esa Toppila (Saimaan Kameraseura ry), Marko Wahlström (Loviisan Kameraseura ry)

Liiton viiri myönnettiin Hyvinkään Kameraseuralle ja Kouvolan Kameraseuralle, sekä Heimo Harjulle, Hannu Hautalalle, Markku Huhdalle, Kalevi Pekkoselle, Eero Venholalle ja Veikko Wallströmille.

Liiton mitali myönnettiin Jussi Aallolle ja Kari Toloselle.

Vuoden kuvaajalta ostettu valokuva lahjoitettiin Hyvinkään Kameraseuralle.

VIII MUUTA

SKsL:n perustamisesta tuli vuonna 2002 kuluneeksi 70 vuotta. 70-vuotisjuhlaa vietettiin Helsingissä 21.9. Tilaisuudessa julkistettiin liiton historiikki ja Matti A. Pitkäsen kunniaksi nimetty pokaali, sekä avattiin liiton kutsunäyttely. Juhlatilaisuus huipennettiin risteilyyn m/s Romantikalla.

Comments are closed.