2024 KYSELY VALOKUVAUKSEN HARRASTAJILLE – TIIVISTELMÄ TULOKSISTA
Suomen Kameraseurojen Liitto SKsL teki kyselytutkimuksen helmikuussa 2024 selvittääkseen harrastajien toiveita kuvausmatkoista. Akuutti syy tutkimuksen tekemiseen oli edellisessä joulukuussa toteutumatta jäänyt kuvausmatka Espanjaan: halusimme selvittää, miksi kiinnostus oli vaisua. Samalla pyrittiin saamaan tietoa tästä aihepiiristä laajemminkin.
Kysely lähetettiin noin 4000 harrastajalle, joista suurin osa (noin 3100) on kameraseurojen jäseniä ja loput muita valokuvauksesta kiinnostuneita.
Vastauksia saimme 445 henkilöltä.
Aineiston analysointi on vielä kesken, mutta jo tässä vaiheessa on selvillä tuloksia, joiden avulla liiton toimihenkilöt voivat välittömästi kohdentaa ponnistelujaan jäsenistön toivomaan suuntaan. Myös paikallisten kameraseurojen vetäjille kysely antaa paljon vinkkejä toiminnan suunnitteluun!
ESPANJAN MATKA
– Yli neljännes vastaajista olisi lähtenyt mukaan, mutta ei ollut saanut tietoa matkasta, tai ajankohta ei sopinut.
– Yritämme siis samaa uudelleen, mutta ajankohta harkitaan tarkemmin, ja tiedottamisessa ponnistellaan entistä enemmän.
MINNE HALUAISIT LÄHTEÄ SEURAAVAKSI?
Tulosten perusteella on selvää, että kuvausmatkoja on syytä järjestää jatkossakin: noin 80 % vastaajista on kiinnostunut matkailemaan tai retkeilemään porukalla, ja nimeää kiinnostavimpia kohteita ulkomailta.
Vastaajien mielenkiinto tuntuu hajoavan laajasti sekä lähellä että kaukana oleviin matkakohteisiin. Seuraavat kuitenkin nousivat muita kiinnostavammiksi:
– Pohjois-Italian järviseutu, entisen Jugoslavian alue sekä Pohjoismaat saivat kukin kannatusta yli neljäsosalta vastaajista.
– Myös seuraavat kiinnostavat 10 – 20 % vastaajista: Kap Verde, Afrikka, Baltia, Keski-Euroopan kiertomatkat ja/tai suurkaupungit. Nämäkin pidämme siis mielessä tulevien vuosien kohteita suunniteltaessa.
SUOMI, LÄHIALUEMATKAT
Moni vastaaja totesi puolestaan, että ei tahdo lähteä ”merta edemmäs kalaan”, kun kotimaassakin löytyy riittävästi kuvattavaa. Tämä on tietenkin ristiriidassa sen kanssa, että toiset haluavat nähdä nimenomaan eksoottisia kaukomaita.
Mielipiteitten hajonta on luonnollista, eikä sitä pidä nähdä ongelmana. Meitä on onneksi niin laaja joukko, että hyvinkin erityyppisten tapahtumien järjestäminen on mahdollista: on luontevaa, että paikalliset kameraseurat järjestävät omille jäsenilleen – ja huomatkaa, että myös muitten seurojen jäsenille – kotimaan kuvausretkiä, viikonloppumatkoja, työpajoja jne. kun taas liitto keskittyy ulkomaanmatkojen tarjoamiseen.
Tämä työnjako ei ole itsetarkoitus, mutta tästä on hyvä aloittaa. Seurojen puheenjohtajien onkin nyt syytä tarttua toimeen: moni kyselyyn vastannut toivoi kotimaan retkeilyä. Toisaalta vastauksista paljastui, että kun retkiä on tarjottu, lähtijöitä ei ole löytynyt tarpeeksi! Tässä liitto auttaa mielellään: kun järjestätte matkan, retken, työpajan tai kurssin, kerromme siitä laajemmin, ja saatte tapahtumanne toteutumaan. On vain oltava ajoissa liikkeellä: nyt kevättalvella on jo kiire lyödä lukkoon kesän retket, ja ennen kesätauolle siirtymistä pitää ensi syksyn kalenterin olla valmiina.
Kotimaan aktiviteeteista vastaajat pitävät tärkeimpänä retkeilyä patikoiden (70 %) tai vesireittejä pitkin (41 %). Myös seuraavat mahdollisuudet kiinnostavat:
– ohjatut työpajat (37 %)
– kuvauskojut (32 %)
– työpiste kuvankäsittelyyn (22 %)
Ylipäätään kotimaassakin tapahtuvaa yhteistä retkeilyä ja matkailua toivotaan laajalti: yli 80 % vastaajista nimesi yhden tai useampia kohteita Suomessa, joissa haluaisi harrastaa kuvaamista. Valtaosa meistä toivoo siis sekä koti- että ulkomaanmatkoja.
MITÄ MATKOILLA HALUTAAN TEHDÄ?
Tässä kysymyksessä vastaajat olivat yksimielisempiä kuin kohdemaitten valinnassa:
– luontoa, maisemaa ja jokapäiväistä elämänmenoa haluaa jokaista kuvata yli 60 % vastaajista
– heti seuraavaksi tärkeimpänä (42 %) pidetään uusiin kuvauskavereihin tutustumista.
Tämä kertoo selvästi, että valokuvausta halutaan harrastaa yhdessä. Toki joukossa oli niitäkin vastaajia, jotka kuvaavat mielellään yksin, ja vieroksuvat sitä, kun joukko kuvaajia viedään saman kohteen kimppuun. Jälkimmäisille pyritään järjestämään matkoillamme jatkossa enemmän vapaata aikaa: tutustutaan ensin yhdessä kohteeseen, mutta sitten hajaannutaan kukin tahoillemme, ja myöhemmin voidaan kokoontua vaikkapa hotellin luentosaliin tuloksia tutkimaan.
TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA KAIKILLE – YKSI MAHDOLLISUUS EI SULJE TOISTA POIS!
Muutama kysymys ja huolikin toistui joissain vastauksissa. Vaikka nämä eivät olleet prosentuaalisesti suuri joukko, väärinkäsitykset on syytä korjata:
– ”Seuran ulkopuolisten pitäisi voida osallistua.” Näin on aina ollutkin. SKsL:n matkoille osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä ja poikkeuksetta mukana on ollut jäsenten puolisoita, jälkikasvua, tuttavia… Hintakin on kaikille sama. Kohteet on pyritty valitsemaan siten, että ne kiinnostavat myös ilman kameraa matkustavia. Joillakin kursseilla sen sijaan voi olla edullisempi hinta jäsenille, mutta ulkopuolisetkin ovat silti tervetulleita.
– ”Rahoja ei pitäisi käyttää matkoihin, vaan kunnon kursseihin.” Liitto ei koskaan osallistu matkojen kustannuksiin, vaan kukin osallistuja maksaa omat kulunsa.
– ”Kallista.” Jokainen toki päättää itse, miten rahansa käyttää. On kuitenkin huomattava, että räätälöidyn fotosafarin kustannuksia ei voi verrata matkatoimiston ”hinnat alkaen” -pakettiin. Jos joudut itse maksamaan kohteessa erikseen kaikki kuljetukset, ateriat, sisäänpääsyt, opastukset jne, kokonaishinta nousee helposti samaan ja ylikin.
– ”Toiminnan pitäisi olla sellaista, että jokainen jäsen voi osallistua.” Ei ole realistista ajatella, että jokainen voisi osallistua jokaiseen tapahtumaan – jäsenet ovat kovin erilaisia. Pyritään toiminaan mieluummin niin, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa tekemistä sekä omasta kameraseurastaan että SKsL:n tarjonnasta, eikä olisi pahoillaan, jos joku tapahtuma on itselle mahdoton. Kannattaa myös huomata, että aktiivisuus palkitaan: mitä enemmän osallistut toiminnan suunnitteluun, sitä varmemmin toiminta on mieleistäsi!
– – – –
Jatkamme kyselyn tulosten analysointia ja pyrimme ottamaan mahdollisimman monen vastaajan toiveet huomioon. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!
Vastaajien kesken arvotut palkinnot on jo postitettu voittaneille – onnittelut teille!
Video arvontatilaisuudesta=>
Reino Havumäki
reino.havumaki@sksl.fi