Pohjoismainen valokuvamestaruus 2021

Pohjoismainen Valokuvamestaruuskisa on taas käynnissä. Kuvien viimeinen latauspäivä on 15.4. Sarjoja kilpailussa on kaksi, väri ja mustavalko. Osallistumismaksu on 20 euroa ja kaikki osallistujat saavat n. 200-sivuisen korkeatasoisen luettelon.

Kilpailussa palkitaan 60 kuvaa. Kisassa jaettavan palkintorahan määrä (lahjakorttien arvo) on noussut n. 5.800 euroon. Mm. kaikki kisassa jaettavat 30 kunniakirjaa saavat seurakseen 50 euron arvoisen kotimaisen lahjakortin.

Tänäkin vuonna kilpailu on myös seurojen välinen. Poikkeuksena aiempaan seurakohtaista mestaruutta ei ratkaista sarjoittain, vaan seurojen pisteet lasketaan kummankin sarjan kuvista. Palkittavien seurojen määrää on nostettu kahdesta kolmeen. Seurojen välisessä kisassa jaetaan NFFF:n pronssinen, hopeinen ja kultainen mitali sekä 500, 750 ja 1000 euron lahjakortit.

Tärkeimpänä periaatteena pohjoismaisia arvonimisääntöjä luotaessa oli se, että pelkkä runsas näyttelyihin osallistuminen ei riitä arvonimen saamiseen, vaan 30% tarvittavista näyttelyhyväksynnöistä tulee saada vuosittain järjestettävässä Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa.

Pohjoismainen Valokuvamestaruuskilpailu ja SKsL:n arvonimet

SKsL:n pisteitä Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa saa seuraavasti: yksi (1) piste hyväksynnästä, lisäksi mahdollisesta kunniakirjasta tai mitalista yksi (1) piste lisää, Pohjoismaisen mestaruuden voittamisesta kaksi (2) pistettä.

Pohjoismaisten arvonimien hakemisesta

Pohjoismaisia arvonimiä ei kuvaajien tarvitse enää hakea itse. Pohjoismainen Valokuvausliitto ylläpitää tietoja sen suojeluksessa Pohjoismaissa järjestettyjen FIAP-näyttelyiden ja Pohjoismaisten valokuvausmestaruuskilpailuiden tuloksista. Niille kuvaajille, joiden hyväksynnät riittävät arvonimen hakemiseen toimitetaan kunakin vuonna kuukausi ennen hakuajan umpeutumista yhteenveto hyväksynnöistä. Tämän yhteenvedon hyväksyminen riittää perusteeksi myöntää kulloinkin vuorossa oleva arvonimi. 

Arvonimisäännöt. Hyväksytyt ja siinä palkitut kuvat kerryttävät kuvaajan pohjoismaisia arvonimipisteitä.

Tervetuloa mukaan!
Pekka Salminen
Kameraseurojen Liitto, pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismainen Valokuvausliitto, vpj.

Kilpailukutsu 2021

Pohjoismainen Valokuvausliitto – Nordiska Förbundet för Fotografi (NFFF) – kutsuu kaikkia alla mainittuihin kameraseurojen liittoihin kuuluvien kameraseurojen jäseniä osallistumaan Pohjoismaiseen valokuvamestaruuskilpailuun.

• Riksförbundet Svensk Fotografi – RSF
• Norsk Selskap for Fotografi – NSFF
• Suomen Kameraseurojen Liitto – SKsL
• Selskabet for Dansk Fotografi -SDF

Viime vuoden tapaan Pohjoismainen valokuvamestaruuskilpailu 2021 on myös seurojen välinen. Kuvaajan, joka haluaa pisteittensä kerryttävän myös oman kameraseuransa saldoa, tulee kuvia ladatessaan kertoa, minkä seuran jäsen hän on.

Kilpailukalenteri
Kuvia voi ladata alkaen: 15. maaliskuuta 2021.
Kuvien viimeinen latauspäivä: 15. huhtikuuta 2021.
Tulokset julkaistaan osoitteessa www.nordic.photo 15. toukokuuta 2020.

Kilpailusäännöt
Kaksi digikuvasarjaa: Väri (A) ja Mustavalko (B)

Pohjoismainen valokuvamestaruuskilpailu käydään yksittäisten pohjoismaisten kotimaansa kameraseurojen liittoon (RSF, NSFF, SKsL ja SDF) kuuluvien valokuvaajien – ja tänäkin vuonna myös kameraseurojen – kesken.

Kukin valokuvaaja voi osallistua kilpailuun neljällä kuvalla kummassakin sarjassa. Samalla kuvalla voi osallistua vain yhteen sarjaan.

Lähettämällä kuvansa kilpailuun valokuvaaja antaa kilpailun järjestäjälle oikeuden käyttää kuviaan kyseisen kilpailun tuloksia julkaistaessa ja tulevista kilpailuista kertoessa.

Kuva voidaan hylätä, mikäli kilpailun tuomaristo tai järjestelytoimikunta pitävät sitä sääntöjenvastaisena tai muuten poikkeavana.

Kilpailun järjestäjä ei ota vastuuta kilpailuun osallistuvan kuvan tekijänoikeusrikkomuksista.

Kilpailuun osallistutaan jpg-muotoisilla kuvilla, joiden maksimimitat ovat 1920×1080 (leveys x korkeus). Kuvatiedoston maksimikoko on 2 Mb.

Kuvien aihe on vapaa. Aiemmassa Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa jo palkitulla tai hyväksynnän saaneella kuvalla ei kilpailuun voi osallistua. Kuvalla, joka on lähes identtinen aiemmassa Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa jo palkitun kuvan kanssa, ei kilpailuun voi osallistua.

Kilpailuun rekisteröityminen ja kuvien lataus
Kilpailuun rekisteröidytään ja kuvat ladataan sähköisesti osoitteessa: http://foto.finlandcircuit.fi/Photoportal Järjestelmä on sama, jota käytetään myös SKsL:n vuosi- ja teemanäyttelyihin digikuvia lähetettäessä.

Seurojen väliseen kisaan osallistuvan kuvaajan tulee kuvat ladatessaan kertoa, mitä seuraa hän edustaa.

Säännöistä poikkeaminen
Kilpailun sääntöjä rikkovat kuvat voidaan hylätä, eikä osallistumismaksua näiden kuvien osalta palauteta.

Osallistumismaksu
Osallistumismaksu on €20.00. Se suoritetaan PayPal’illa kuvien lataamisen yhteydessä. Kaikki osallistujat saavat n. 200-sivuisen korkeatasoisen luettelon. Seuroilta ei osallistumismaksua peritä.

Palkinnot
Molempien sarjojen voittaja palkitaan NFFF kultamitalilla.
Sen lisäksi kummassakin sarjassa jaetaan:
• NFFF hopea- ja pronssimitalit
• RSF kulta-, hopea- ja pronssimitalit
• NSFF kulta-, hopea- ja pronssimitalit
• SkSL kulta-, hopea- ja pronssimitalit
• SDF kulta-, hopea- ja pronssimitalit
• 15 NFFF-kunniamainintaa

Lisäksi kussakin sarjassa jaetaan seuraavat lahjakortit:
• NFFF kulta: CeWe/Japan Photo -lahjakortti, 3000 NOK
• NFFF hopea: kuvatuotelahjakortti, 100€
• NFFF pronssi: kuvatuotelahjakortti, 75€
• NFFF kunniamaininta, kuvatuotelahjakortti, 50€
• NSFF kulta: CeWe/Japan Photo -lahjakortti, 1500 NOK
• RSF kulta: CeWe/Japan Photo -lahjakortti, 1500 NOK
• SDF kulta: CeWe/Japan Photo -lahjakortti, 1500 NOK
• SKsL kulta: CeWe/Japan Photo -lahjakortti, 1500 NOK
Palkinnosta aiheutuvan veroseuraamuksen maksaa voiton saaja itse.

Kolme parasta seuraa, 20 eniten pisteitä saanutta kuvaa, palkitaan seuraavasti:
• NFFF kultamitali ja 1000 euron kuvatuotelahjakortti
• NFFF hopeamitali ja 750 euron kuvatuotelahjakortti
• NFFF pronssimitali ja 500 euron kuvatuotelahjakortti

Euromääräiset kuvatuotelahjakortit ovat kotimaisia ja ne toimittaa kuvaajille kunkin maan oma Kameraseurojen liitto.

Yhteenlasketun pistemäärän perusteella Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa jaetaan arvonimet:
• NMiFF 2021 – Nordisk mästare i fotografi – Färg 2021
• NMiFM 2021– Nordisk mästare i fotografi – Monokrom 2021

Pisteitä jaetaan seuraavasti:
• NFFF Kulta 8 pistettä
• NFFF Hopea 6 pistettä
• NFFF Pronssi 5 pistettä
• RSF, NSFF, SKsL, SDF Kulta 7 pistettä
• RSF, NSFF, SKsL, SDF Hopea 5 pistettä
• RSF, NSFF, SKsL, SDF Pronssi 4 pistettä
• Kunniamaininta 3 pistettä
• Hyväksyntä 2 pistettä

Näyttelyluettelo
Kaikki kilpailuun osallistuvat valokuvaajat saavat painetun, noin 200-sivuisen luettelon, jossa julkaistaan palkittujen kuvien lisäksi kokoelma kilpailun muuta satoa. Luettelon sivukoko on 20×20 cm.

Näyttelyssä palkitut kuvat esitellään NFFF:n kotisivuilla kolmen kuukauden ajan kilpailun tulosten ratkettua.

Palkitut kuvat ja Pohjoismaisen mestaruuden voittaneiden kuvaajien koko sarjat julkaistaan Pohjoismaisen Valokuvausliiton Instagram-syötteessä @nordicsocietyofphotography. Sieltä löytyy myös ohjeet siitä, kuinka kuvaajat voivat lisätä omat, kilpailussa hyväksynnän saaneet, kuvansa osaksi samaa syötettä.

Tuomaristo
Kolmesta jäsenestä koostuvan, ei-pohjoismaisen tuomariston, valitsee kulloinkin järjestämisvuorossa oleva kameraseurojen liitto.

Comments are closed.