
1.Kuka olet?
Olen Jukka Haarala Oulaisista. Työurani tein kansainvälisessä myynnissä teräksen parissa, mutta nyt eläkkeellä työnantajan myötävaikutuksella. Työ vei ympäri maailmaa, mutta siitä huolimatta onnistuin osallistumaan myös yhdistystoimintaan ja nyt näkisin sen helpottuvan entisestään. Toki parin vuosikymmenen kotirästit edelleen odottaa tekijäänsä, mutta eihän ne mihinkään karkaa.
2. Missä vaikutat?
Toimin Oulaisten Valovoiman varapuheenjohtajana, joka roolina on hyvä pitkän puheenjohtajakauden jälkeen. Kerhon viikkokokoontumiset pitää käytännön lähellä ja tukee harrastusta. Näen Valovoiman olevan hyvä esimerkki pienen kameraseuran aktiivisesta toiminnasta ja sen tuomista onnistumisista.
3. Miksi liiton hallituksessa?
Yhdistystoiminta on ollut aina lähellä sydäntä ja nykyinen ajankäyttö mahdollisti antaa myöntävä vastaus, kun minulta kysyttiin kiinnostusta hallitustyöskentelyyn. Toki olin myös aiemmin osoittanut kiinnostusta asiaa kohtaan.
Yhdistys- ja seurayhteistyön kehittäminen / helpottaminen on ominta aluettani. Näen että kuvaukseen liittyvä toiminta ei ole ongelma kerhoissa, vaan varsinkin pienissä seuroissa yhdistystoimintaan liittyvät seikat. Tässä haluan olla tukemassa seuroja löytämään heille sopivimmat käytänteet ja siten vapauttamaan voimat seuratoiminnan kehittämiseen.
4. Mitä itse kuvaat?
Katukuvaus on minun genre, mutta entistä useammin huomaan kokeilevani eri tekniikoita esim. filmikuvaus on tullut takaisin. Toisaalta oman kerhoni viikkotehtävät pakottavat myös hyppäämään aivan oudoille alueille ja hyvä niin. Haaveena on joku kesä ajella Vespalla suomen pikkuteitä ja kuvata eteen tulevia taajamia.
5. Mitä muuta?
Uskon tuovani systemaattisuutta liiton toimintaan ilman byrokratian lisääntymistä. Olen myös tottunut siihen, että yhteyttä otetaan kun asiat askarruttaa ja toivonkin yhteydenottoja matalalla kynnyksellä. Loppujen lopuksi parhaat ideat tulee tahoilta jotka toimintaa kentällä pyörittävät.