
1. Kuka olet?
Raimo Korpela Tampereelta. Jäin eläkkeelle 1.9.2022 ja nyt olen kokopäivätoiminen valokuvausalan yrittäjä. Päivätyöni olen tehnyt matkapuhelimien parissa. Ensin myyntihommissa kivijalassa sekä yritysmyynnissä ja viimeksi Soneralla, eli nykyisellä Telialla. Olen siis kauppamies ja olen työni kautta kiinnostunut ja opetellut digitaalisen monikanavamarkkinoinnin.
2. Missä vaikutat?
Tampereen Valokuvausseuran puheenjohtaja. www.valokuvausseura.fi Yrittäjä omassa KuvaKorpela valokuvaus- ja markkinointiyrityksessäni.
3. Miksi liiton hallituksessa?
Kiinnostus katsoa asioita myös koko valtakunnan näkökulmasta ja mitä hyötyä voisin oman kokemukseni pohjalta antaa muille seuroille.
4. Mitä itse kuvaat ja millä?
Henkilökuvaus on mieluisinta puuhaa. Luontokuvaus vaatisi varmaan enemmän erähenkeä.
Olen hää- ja perhetapahtumien kuvaaja. Enimmäkseen toimeksiannot ovat ihmisten kuvaamista heidän eri elämäntilanteissaan ristiäisistä hautajaisiin. Yrityspuolella teen digitaalista monikanavamarkkinointia sekä valo- ja videokuvauksia. Videon käyttö lisääntyy markkinoinnissa ja sen osuus kasvaa digimarkkinoinnin lisäksi. Siksi vaihdoin runkoni Canonin EOS R-sarjaan, jossa on kehittyneet video-ominaisuudet ja lapsikuvauksissa tarkennus pysyy paremmin liikkuvien lasten perässä.
5. Mitä muuta?
Tavoitteeni on toimia niin, että se tuottaa kameraseuroille hyötyä sekä lisää jäseniä. Kun jäsenmäärä kasvaa, niin sen myötä talous paranee, mikä puolestaan antaa mahdollisuuden kehittää seuratoiminnan laatua jäseniä hyödyttävällä tavalla. Ota minuun yhteyttä, jos olet kiinnostunut uusjäsenhankinnasta ja katsotaan miten sitä teidän seurassanne kehittäisimme.
Vastaan liiton hallituksessa tiedottamisesta sekä verkkosivujen ja some-kanavien päivittämisestä ja Kamera-lehden Seurat toimivat -osion sisällöstä. Laita minulle juttuvinkkejä ja tietoa paikallisesta toiminnastanne, jonka voisin nostaa esiin liiton markkinointikanavissa.
raimo.korpela@sksl.fi.