
Kuka olet? Anu Vihavainen os.Lyytinen vm -61. Sukujuuret savolaishämäläiset ja itse vaikkuteeni saanut peräpohjolasta. Nainen ”joka ei ole suomalainen” 😊. Kuten kosovolainen koripallovalmentaja sanoi ollessani töissä Oulun NMKY:ssä (=Ynnissä). Hän tarkoitti etten ole tyypillinen suomalainen, miten hän koki suomalaisen henkilön. Mikä sitten olen? Olen avoin, helposti lähestyttävä, kuunteleva, toimeen tarttuva ja auttavainen enkä ole kateellinen. Mottoni on ” Vaihtamalla näkökulmaa voi ratkoa monta pulmaa”
Missä vaikutat? Vuodesta 1962 olen elänyt Oulussa lukuun ottamatta 2,5 kuukautta Skopje, Pohjois-Makedonia vuonna 1995. Vaikka tukikohta on ollut Oulu niin Eurooppaa ja muitakin maita on tullut jonkin verran käytyä ja haettu katsantokantaa elämään. Oulun Kameraseura ry:n liityin joulukuussa 2015. Äänestyksellä valittiin seuran 1. naispuheenjohtajaksi keväällä 2017. Seura on perustettu 1953. Lisäksi kuulun Oulun seudun etsintäkoirat ry, joka etsii kadonneita henkilöitä koirien avustaman. Jasu s. 2018 on Australian paimenkoira ja toiveissa olisi saada siitä pelastuskoira.
Miksi liiton hallituksessa? Kiinnostus uusia ulottuvuuksia katsomaan mitä järjestötoiminta on liiton tasolla. Kuudessatoista yhdistyksessä toiminut aktiivisesti sekä niistä kolmessa ollut töissä. Koen että minulla on annettavaa järjestötoimintaan myös valtakunnan tasolla.
Mitä itse kuvaat ja millä? Matkakertomukset, perheen tapahtumat sekä koirani. Haluan toisinaan haastaa itseni valokuvauksen eri kohteilla / tyyleillä, joita en koe niin omikseni. Viimeisimpänä haasteena studiokuvaus ja katukuvaus. Viimeisin hankinta 2021 SONY RX10 IV ja siinä rinnalla NIKON järjestelmäkamera sekä puhelimen kamera (mikäli muut ei ole mukana).
Mitä muuta? Valokuvausta olen harrastanut vuodesta 1970 kun sain ensimmäisen oman kameran. Kameroita on ollut ja osa on tallessa vieläkin filmipokkarista filmi järjestelmäkameraan ja kännykästä digijärjestelmäkameraan.
Anu Vihavainen
Projektit ja jäsenpalveluiden tuki
Oulu
0505151233
anu.vihavainen@sksl.fi
