Vuosinäyttelykuvat

Tampere, keskusta, city center, Summer 2019 drone-kuva by Laura_Vanzo

Kultturitalo Laikussa ollut SKsL:n vuosinäyttely purettiin eilen. Näyttely ehti olla yleisön nähtävänä vain reilun viikon, kunnes Tampereen kaupunki päätti sulkea kaikki julkiset tilansa. Laikun henkilökunnan mukaan kiinnostus näyttelyä kohtaan oli suuri ja kävijöitä riitti paljon. Harmittelivat asiaa omasta puolestaan ja kehuivat kuvia sekä näyttelyä upeaksi.

Avajaistapahtumien peruuntuminen oli iso pettymys Valokuvausseuralle ja näyttelyn valmisteluissa mukana olleille seuralaisille. Itkuhan siinä pääsi, kun perjantai-iltana tilanne itselleni konkretisoitui. Pari vuotta sitten aloitettu valmistelutyö ja viime kuukausien tiivis tekeminen valui hukkaan. Raatihuoneelle oli ilmoittautunut 149 ja Tammeriin illalliselle 120 henkeä.

Koronavirusepidemian kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset hidastavat näyttelykuvien ja katalogien postitusta seuroille. Aloitamme lähettämiset pikku hiljaa jo tällä viikolla THL:n suositusten mukaisesti toimien.

Näyttelykatalogi on mielestämme itsessään hieno teos kaikille näyttelyyn kuviaan lähettäneille. Siitä saatte varmasi innostusta omaan kuvausharrastukseenne ja ideoita tuleviin näyttelykuviinne. Tapaamme seuraavaksi Oulaisissa Teemanäyttelyn merkeissä 14.11.2020. Ohessa katalogin pdf-versio.

Epidemiasta huolimatta oikein mukavaa kesän odotusta kaikille!

Raimo Korpela
Valokuvausseuran puheenjohtaja
SKsL:n hallituksen jäsen.
raimo.korpela(at)sksl.fi
0400 767 000

Jaa artikkeli!
Bookmark the permalink.

Comments are closed.