Finnfoton apurahojen haku uudistuu

Finnfoto jakaa ensi syksyä ennätykselliset 200 000:- euroa valokuvaajille. Ensi vuoden alusta siirrytään kahden haun järjestelmään, jossa ensimmäinen haku tapahtuu keväällä ja syksyn perinteinen haku siirtyy lokakuulle.

Apurahatoimikunta tulee jatkossa koostumaan hallituksen asettamasta toimikunnasta joka koostuu viidestä arvioitsijasta.  Arvioijat eivät kuuluu jäsenjärjestöihin mutta omaavat vahvan tuntemuksen valokuvaukseen.

Finnfoto edustaa koko valokuvausalaa ja sen valokuvaajille myöntämät apurahat ovat kaikille kuvaajille – sekä ammattilaisille että harrastajille – avoimesti haettavissa. Hakijan ei edellytetä kuuluvan esimerkiksi Finnfoton jäsenyhdistyksiin.

Kohdeapurahoja voidaan myöntää sekä yksityisille henkilöille että työryhmille taiteelliseen ja tieteelliseen työhön, ammatillisiin tarkoituksiin tai tieteellisen työn edellyttämiin hankintoihin jne. Finnfoto ei myönnä työskentelyapurahaa.

Finnfoto apurahahakemukset toimitetaan ja käsitellään sähköisessä muodossa. Kuluvan vuoden apurahahakemusten viimeinen jättöpäivä on 15.09.2019 klo 16.00. Apurahojen hakemuskaavake sekä hakemuksen täyttö- ja muut ohjeet löytyvät osoitteesta: https://www.aspicore-asp.net/finnfoto/

Finnfoto-apurahojen hakuohjeet löytyvät myös Finnfoton nettisivuilta:

Jaa artikkeli!
error

Valokuvan uusi tekijänoikeusopas

Journalistiliitto ja Finnfoto ovat laatineet uuden tekijänoikeusoppaan valokuvaajille.

Käytännönläheisestä oppaasta löytyy vastaus kaikkiin valokuvan oikeuksia koskeviin yleisimpiin ja hieman harvinaisempiinkin kysymyksiin – muun muassa valokuvaajan ja valokuvattavan henkilön oikeuksista, valokuvan siteeraamisesta ja sitaattisäännöksestä, suoja-ajasta ja tekijänoikeuden voimassaolosta sekä mahdollisesta tekijänoikeuslain vastaisesta kuvan käytöstä.

Opas on kustannettu tekijänoikeuskorvauksista, joita Yleisradio maksaa Journalistiliitolle ja Finnfotolle arkistovalokuvien käytöstä.

Oppaan ovat kirjoittaneet Maria Rehbinder ja Mari K. Pesola. Sitä päivitetään lainsäädännön muuttuessa.

Oppaan voit ladata täältä.

Jaa artikkeli!
error